Metallifoorumi: Ulkomusiikilliset: Mitä harrastat musiikin kuuntelun ja/tai soiton ohessa?

Crystalic (En kerro, Jäsen)


Minua kiinnostaisi tietää mitä muita harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita Teillä on musiikin ohessa? itseäni kiinnostaa monet taiteen muodot. harrastanen piirtelyä, lähinnä lyijykynä töitä sekä akvarellimaalausta. lisäsi rakastan valokuvausta, varsinkin luontokuvausta sekä pidän kirjallisuudesta ja kirjoitan runoja ja sen semmoista. Myös eläinten kanssa tulee tehtyä yhteistyötä. Toivottavasti tämä ei ole ihan turha aihe, mutta aina on kiva kuulla jotain juttuja jotka omistavat edes vähän samaa musiikkimakua ja mentaliteettia

Allekirjoitus: We will stay for darken day

kuopassa (Mies, Ylläpitäjä)


Tjaa. Tällaista tänään. Valokuvaus on muuten aika jännä harrastus näinä päivinä, sillä digikameroiden tultua kehiin on kuvaaminen helpottunut ja muuttunut huokeammaksi harrastukseksi. Ei tarvitse kehitellä erikseen eikä pähkäillä välttämättä edes kuvausasetusten kanssa, sillä kamerat tuntuvat olevan jo niin älykkäitä, että voivat mukautua vallitseviin olosuhteisiin säätämällä automaattisesti valmiiksi kontrastit ja valoisuudet sun muut. Harrastatko sinä, Crystalic, kuvailua digicameralla vaikö ihan perinteisellä kenkälaatikkokameralla?

Itse tämän musiikista nauttimisen ohessa harrastan ajoittain lueskelemista. Kirjoja, sanomalehtiä ja nettijulkaisuja tulee tavutettua & silmäiltyä melko paljon. Sen lisäksi tupakoin ja hankin vatsahaavaan uusia ulottuvuuksia (kahvin avulla). Eipä paljon muuta. Tai onhan nämä nettisivujen kanssa hääräämisetkin varmaan harrastuksiksi luettavia asioita... Taidan olla vähän tylsä ihminen, kun ei vapaa-aikaa tule kulutettua extreme-lajien kanssa. Dull, dull.

Allekirjoitus: Kysyttävää jostakin foorumin toiminnosta tai ominaisuudesta? Ota yhteyttä foorumin ylläpitoon naputtelemalla sähköpostia osoitteeseen info@metallimusiikki.net!

Unenvarjo (Nainen, Jäsen)


Lainaus: kuopassa Sen lisäksi tupakoin ja hankin vatsahaavaan uusia ulottuvuuksia (kahvin avulla).

Hah! Sama.

Ei mulla mitään suurempia harrastuksia ole. Käsitöitä tulee tehtyä paljon (telkkarin katsominen ilman kudinta on tylsää!!) ja luen kirjoja. Yritän myös saada aikaiseksi aloittaa _säännöllisen_ lenkkeilyn. Tällä hetkellä se on silleen, että välillä se on säännöllistä ja välillä taas ei.

Ja niin, onhan minulla nyt ihan uusikin "harrastus". Aloitin vielä vanhoilla päivillä opiskelemaan uutta ammattia itselleni. Koulu alkoi eilen.

Bartimaeus (Mies, Jäsen)


Minä harrastan musiikin lisäksi bonsaita. Bonsai tarkoittaa "ruukkuistutusta", eli tässä tapauksessa puuta, joka on muovattu (taivuttamalla oksia ja runkoa metallisella taivutuslangalla, leikkelemällä ja harventamalla oksistoa, tekemällä niinsanottuja "jinejä" eli kuolleita oksia sekä monilla muilla menetelmillä) näyttämään luonnolliselta maassa kasvavalta puulta pienoiskoossa, ja istutettu pieneen bonsairuukkuun. Harrastus on sinänsä melko pitkäveteinen, että puille voi tehdä toimenpiteitä (leikkausta, taivutusta jne.) ainoastaan kun vuorokaudenaika on oikea, eikä joillekin kasveille voi tehdä tälläisiä toimenpiteitä kuin kerran vuodessa. Siksipä suositellaankin hankkimaan lukuisia puita, että olisi aina jotain puuhaa.

Luen myös kirjoja (ja lehtiä) mielelläni. Lempilajini on ehdottomasti fantasiakirjallisuus. En osaa antaa perusteluita, mutta sitä vain tulee luettua eniten.

Lisäksi pelailen videopelejä.

Metallitar (Nainen, Jäsen)


Harrastan ompelemista, eli teen vaatteita, laukkuja, itselleni ja välillä muille. Myös jonkin verran valokuvausta ja kuvataidetta olen kokeillut. Ja muuten vain hengailua....ja netti...se tärkein (:

Allekirjoitus: Treacherous Foetus

FrozenCorpse (Nainen, Jäsen)


Eläimet ja eläinten suojelu on yks sellanen tärkeä. Vaatetuksen ja ulkonäköön panostaminen..

Allekirjoitus: HC-Wild Line

kuopassa (Mies, Ylläpitäjä)


Lainaus: Bartimaeus Siksipä suositellaankin hankkimaan lukuisia puita, että olisi aina jotain puuhaa.

Kuulostaa järkevältä. Olen tuosta bonsaista (ahaha, sehän on melkein kuin banzai!) lukenut jonkin verran. Minulla oli siitä sellainen mielikuva, että se olisi ikään kuin vanhojen vaarien harrastusta. Ei ole kovin rajua toimintaa. Eikös näissä minipuissa ole ihan omat kauneusihanteet, että pitää olla pari järeämpää oksaa ja juuret hyvin näkyvissä jne.?

Lainaus: FrozenCorpse Eläimet ja eläinten suojelu on yks sellanen tärkeä.

Toimitko jossain eläintensuojelujärjestössä, vai onko eläinten suojeleminen ihan kotipiirissä tapahtuvaa puuhaa? On todella mukavaa huomata, että löytyy sellaisia viitseliäitä ihmisiä, jotka oikeasti arvostavat eläimiä. (Kun valitettavasti osa pitää elukoita täysin arvottomina olentoina jos ne eivät tuota maitoa, munia tai lihaa.)

Allekirjoitus: Kysyttävää jostakin foorumin toiminnosta tai ominaisuudesta? Ota yhteyttä foorumin ylläpitoon naputtelemalla sähköpostia osoitteeseen info@metallimusiikki.net!

Bartimaeus (Mies, Jäsen)


Lainaus: kuopassa Kuulostaa järkevältä. Olen tuosta bonsaista (ahaha, sehän on melkein kuin banzai!) lukenut jonkin verran. Minulla oli siitä sellainen mielikuva, että se olisi ikään kuin vanhojen vaarien harrastusta. Ei ole kovin rajua toimintaa. Eikös näissä minipuissa ole ihan omat kauneusihanteet, että pitää olla pari järeämpää oksaa ja juuret hyvin näkyvissä jne.?
Niinpä. Äitini lausuikin bonsain banzaiksi erään kerran, ja aloin selittämään, että se on japanilainen sotahuuto ja ettei enää koskaan lausuisi bonsaita niin.
Sitähän tosiaan pidetään usein vanhojen japanilaisten ukkojen harrastuksena (jota se ennen olikin), mutta nyt se on levinnyt jo niin laajalle ja niin monen ikäluokan harrastukseksi, ettei niin enää oikeastaan voi sanoa. Eikä todellakaan ole rajua aksöniä, vaan lähinnä rauhoittavaa "askartelua".
Niin, jokaisella bonsaityylillä (niitä on kymmeniä, pystysuoraan kasvavasta, S-kirjaimen muotoisen kautta alaspäin kurottavaan) on omat vanhat sääntönsä ja ihanteensa, mutta nykyään niitäkään ei noudateta kovinkaan tarkkaan. Se menee lähinnä niin, että pyritään vain tekemään vanhan ja luonnollisen näköinen pikku puu. Juu ja pintajuurikkoa kutsutaan "nebariksi", se on usein puilla esillä. Myös se luo puusta ikäänkuin vanhemman vaikutelman.

Crystalic (En kerro, Jäsen)


Lainaus: kuopassa Harrastatko sinä, Crystalic, kuvailua digicameralla vaikö ihan perinteisellä kenkälaatikkokameralla?
No itse luonnon kuvaamiseen käytän mainitsemaasi "laatikkokameraa" joka on peräisin ties miltä vuosikymmeneltä on minulla olemassa Digikamerakin(melko alkeellinen sellainen), tosin käytän sitä muuten vaan asioiden räpsimiseen.

Allekirjoitus: We will stay for darken day

Crystalic (En kerro, Jäsen)


Bartimateus, haluaisin kuulla lisää tuosta Bonsai "banzai" harrastuksesta. haluaisitko lyhyesti selittää vähän lisää näin ymmärtämättömälle ihmiselle?=)

Allekirjoitus: We will stay for darken day

Bartimaeus (Mies, Jäsen)


Lainaus: Crystalic Bartimaeus, haluaisin kuulla lisää tuosta Bonsai "banzai" harrastuksesta. Haluaisitko lyhyesti selittää vähän lisää näin ymmärtämättömälle ihmiselle?=)
Mielelläni. Tämä nyt menee vähän off-topicin puolelle, mutta kai voitte antaa anteeksi?

Eli siis bonsain perusidea on luoda täysikasvuisesta, luonnossa kasvavasta puusta ikäänkuin pienoismalli. Myös bonsairuukku on osa bonsaita - nämä kaksi elementtiä luovat jonkinlaisen "harmonian". Bonsaista pyritään myös tekemään luonnollisen, luonnon muokkaaman näköinen. Siihen ei siis saisi jäädä jälkeä ihmisen käden työstä.
Bonsaiksi kelpaa käytännössä melkein kaikki kasvit, jotka voivat luoda puumaisen rungon. Tästä ehkä hauskimpana esimerkkinä on voikukka, jonka puumainen maajuuri vähitellen vartta nostamalla saadaan esille kukan "rungoksi". Mutta tämä ei tarkoita, että mikä tahansa pienessä ruukussa törröttävä karahka on automaattisesti bonsai - bonsaita muokataan ja hoidetaan jatkuvasti. Eli vapaasti ruukussa kasvava puu ei ole bonsai, vaan puu ruukussa. Ero on huikea.
Mietitte varmaankin, miten tälläinen puu pidetään pienenä. No, kasvua pidetään kurissa leikkaamalla rungosta (sahalla tai suurilla pihdeillä useimmiten) ja oksista (saksilla, pihdeillä tai joskus sahallakin) ylimääräiset vuosikasvut pois.
Kasvatuksesta vielä. Puuta ei suinkaan sullota heti pieneen bonsairuukkuun, vaan usein annetaan kasvaa normaaleissa rukkuissa, joissa juuret saavat huomattavasti enemmän tilaa, jolloin puu kasvaa paljon nopeammin. Pieni ruukku ei siis kääpiöitä puuta, vaan hidastaa kasvua ja näyttää hyvältä. Myös uudelleenruukutus on ajankohtaista muutaman vuoden välein. Silloin on myös juurienleikkausoperaatio (yleensä n. kaksi-kolme viidesosaa juurista nips pois - ei kuitenkaan suoraan rungosta), maa-aineksen vaihto sekä mahdollisesti ruukun vaihto suurempaan olennainen. Leikkaus taas tehdään silloin, kun se on juuri sille puulle sopivaa, yleensä keväällä. Samoin oksien/rungon taivutuksen kanssa. Taivutuksessa siis kierretään alumiini- tai kuparilankaa (paksuus vaihtelee yleensä 0.8mm:stä 6mm:iin, riippuen taivutettavan kohteen paksuudesta ja puulajista) taivutettavan oksan/rungon ympärille ja väännetään kohde toivottuun asentoon. Lanka pitää kohteen siinä asennossa. Oksaa pitää kuitenkin vahtia tarkasti, ettei lanka pureudu oksan sisään (oksa kasvaa pakuutta koko ajan) - syvä jälki on erittäin ruma ja ei välttämättä ikinä parane. Lankaa pidetään paikallaan yleensä muutamasta kuukaudesta kahteen vuoteen.
Maa-aineksesta sen verran, että normaalia mustaamultaa (blackmetallistin lempimultaa) ei suositella, vaan jotain, jonka vesi vesi läpäisee helposti. Yleensä kehotetaan poistamaan kaikki alle 2mm palaset maa-aineksesta.
Haluan vielä mainita, että bonsai ei missään nimessä ole puiden kidutusta, päinvastoin. Kasvattajat huolehtivat tarkasti puidensa hyvinvoinnista ja vaalivat niitä kuin lemmikkejään.

Siinäpä pieni tietopakkaus. Tässä vielä muutama linkki...

URL - Antsan bonsai-sivut, erinoimainen suomenkielinen bonsaisivusto.
URL - suomalainen keskustelupalsta.
URL - Wikipedian artikkeli bonsaista.

Lainaus: Crystalic lyhyesti
No on tuo aika lyhyesti!

raivotar (Nainen, Jäsen)


itse just yritän keksiä itselleni uutta harrastusta. uskaltaisikohan sitä pyytää teidän apua tässä?
olisin tosi kiitollinen jos vitsitte tuhlata aikaanne sellaseen

Allekirjoitus: mitä vittuu??

Metallitar (Nainen, Jäsen)


Ikinä oo kuullukkaan mistään bonsai jutuista

Allekirjoitus: Treacherous Foetus

Crystalic (En kerro, Jäsen)


Wau tuo Bonsai harrastus kuulosti todella mielenkiintoiselta, tosin minulla ei riittäisi kärsivällisyys semmoiseen hommaan

Allekirjoitus: We will stay for darken day

kuopassa (Mies, Ylläpitäjä)


Lainaus: raivotar uskaltaisikohan sitä pyytää teidän apua tässä?

Eikös tuo bonsai kiinnosta edes pikkiriikkisen? Siinähän pääsee näyttämään omat taiteelliset puolensa ja muokkaamaan elävästä olennosta saksien avulla vaikka minkälaisen linnunpelättimen. Eikä sitä harrastaessa tarvitse huolehtia vaaratilanteista tai rahan palamisesta (jos kerran bonsai-istutuksia voi hakea vaikka Suomen luonnosta).

Allekirjoitus: Kysyttävää jostakin foorumin toiminnosta tai ominaisuudesta? Ota yhteyttä foorumin ylläpitoon naputtelemalla sähköpostia osoitteeseen info@metallimusiikki.net!

Swanette (Nainen, Jäsen)

Lainaus: Crystalic Wau tuo Bonsai harrastus kuulosti todella mielenkiintoiselta, tosin minulla ei riittäisi kärsivällisyys semmoiseen hommaan
Eipä minullakaan siihen kärsivällisyys riittäisi. Onneksi voin seurailla sivusta niitä veljeni hienoja bonsaipuita.

Omista harrastuksistani selostin näköjään tuolla toisessakin topikissa, mutta ehkä mainitsen sitten tässäkin. Musiikin (joka on minulle aikamoisen tärkeä asia) lisäksi harrastan mm. runojen ja toisinaan myös muunlaisten juttujen kirjoittamista. Välillä lueskelen kirjoja ja muuta, surffailen toki netissä ja piirränkin joskus. Pyöräilen säiden salliessa (eli ei talvella eikä helteellä) ja lenkkeilen koiran kanssa. Ja voisin varmaankin sanoa harrastuksekseni myös elokuvien katselua, sillä katson niitä aika paljon. Taidan olla paikallisen videovuokraamon vakioasiakkaita.

Bartimaeus (Mies, Jäsen)


Haluaisin vielä selventää, että olen vielä harrastuksen alkuvaiheissa (eli tiedän aika paljon siitä, mitä olen tekemässä, mutta käytännön kokemusta ei vielä ole hurjasti karttunut). Mutta aina on hyvä tietää lisää; knowledge is power.

Ja vielä rahan palamisesta. Tosiaan, puita voi hakea luonnosta maan-/metsänomistajan luvalla, tai omalta tontilta oman luvan kanssa. Siinä kyllä palaa rahan sijasta aikaa, nimittäin luonnosta noukitun puun tila on vuosia (Pahimmilla tapauksilla viisi-kymmenen vuotta! Mutta ei suinkaan kaikilla, joidenkin palautuminen kestää vain vuoden.) sen jälkeen heikko, eikä sitä siis kannata pahemmin leikellä eikä taivuttaa, sillä tämä voi heikentää tai jopa tappaa puun. Myöskin toisena luonnon huonona puolena on, ettei sieltä välttämättä löydä tietynlaisia eksoottisempia puita (mitä taimitarhoilta löytää), kuten vaikkapa japaninlehtikuusia tai pallotuijia, ainakaan toivotun kokoisena.
Ikävää kyllä, bonsaityökalut maksavat aika paljon. Kaikista tarvittavista työkaluista voi joutua maksamaan yli 200€ (toisaalta, työkaluja ei tarvitse ostaa enää uudelleen, ellei mene rikki), ja kun lisätään taivutuslanka, lannoitteet, ruukut jne...

...Tietenkin ulkomaalaisista verkkokaupoista saa halvemmalla näitä tuotteita, ja tottakai monipuolisemmin, mutta täytyy lisätä toimituskulut mukaan. Jos kuitenkin tilaa ison erän tavaraa, eivät kulut haittaa niin paljon.

raivotar (Nainen, Jäsen)


ei ole varaa ihan noin hintavalle harrastukselle. mut jotain olis kyllä kiva saada lisä tekemistä keräilyn ja lukemisen lisäksi..

Allekirjoitus: mitä vittuu??

TheSecret (Nainen, Jäsen)


Jaa että harrastuksia? Minä oon aina ollut liian epäsäännöllinen ihminen harrastamaan mitään kunnonjuttuja, mitä harrastuksiin yleensä luetaan, niinkun jalkapalloa tai sählyä tai lenkkeilyä. Ja yksinkertasesti liian laiska. Sen sijaan puuhailen sellaisia pieniä asioita, mitä voi tehdä aina kun siltä tuntuu. Minä luen hyvin paljon, ja hyvin erilaista kirjallisuutta. Päällimmäisenä on tällähetkellä kaunokirjallisuus, alalajeina kauhu ja fantasia, kun taas vuosi sitten en lukenut muuta kuin ns. tieteiskirjallisuutta, käsitellen yliluonnollisia ja okkultistisia asioita. Koulukirjoja taas ei huvittaisi tavata ollenkaan, vaikka muuten voisin helposti olla kokopäivän nenä kiinni kirjassa.

Lukemisen lisäksi lähellä sydäntä on kirjoittaminen. Olen kirjoittanut kirjeitä oikeastaan siitä asti kun olen kirjoittamaan oppinut, joskus säännöllisemmin kuin joskus. Parhaimmillaan minulla on ollut yli 30 kirjekaveria, nyt on enää kaksi. Tosin, mieluummin kirjoittelen muutaman pitkän kirjeen, jotka ovat täynnä ajatuksia päästäni, kuin 30 kopiota siitä mitä olen tänään tehnyt (joka yleensä rajoittuu koulussa olemiseen ja kaupassa käymiseen, jeh?) Kirjoitan sillon tällön päiväkirjaakin, mutta sen parissa puuhailu on nykyisin mennyt siihen, että olen aina kamera kädessä kun olen jossain, teetän/tulostan kuvat, liimaan päiväkirjaan ja kirjoitan sivuille muutamia kommentteja. Luonnostelen myös runoja ja lyhyitä tilanne novelleja, lyriikoita, ja mitä milloinkin. Mieluummin kirjoitan käsin kuin koneella, mutta nyt kun olen oman koneen saanut, niin on muutama merkintä blogiinkin tullut rustattua. Ja haaveenani on kirjoittaa kirja. En tosin tiedä, että mistä kirjoittaisin, haluaisin vain kirjoittaa.

Minulle on myös suorastaan pakkomielteistä reseptit. Kyllä, keräilen ruokaohjeita. Nykyisin olen hyvin laiska kokkailemaan enää, yläasteella sitäkin harrastin enemmän. Ruoanlaittoni jää oikeastaan siihen, että keitän makaroneja ja laitan päälle ketsuppia. Mutta silti, aina kun käyn kaupassa, mukaan tarttuu reseptivihkosia. Lehdistä minun on pakko repiä ruokasivut talteen, ja plarata kaikki mainokset tarkkaan reseptien varalta. Sitten lajittelen ne kunnon ruokiin ja muihin. Muihin kuuluu kaikki välipalat ja leivonnaiset. Olen kyllä harkinnut vielä juomille omaa vihkoa. Minulla on näitä reseptejä paljon. Tarkoitan, että hyvin PALJON. Ei sitä määrää voi käsittää, ellei ole nähnyt.Minulla on pieni muuttolaatikollinen reseptejä odottamassa pääsyään vihkoihin. Ja niitä vihkoja, niitäkin on hyvin paljon.

Jottei elämäni olisi pelkkää sisällä nyhväämistä, jonkinmoiseksi harrastukseksi voisi laskea myös ulkoilun. Tai no, paremminkin tätä ulkoiluani voisi kuvata sanoilla "yölliset vaellukset". Minä kävelen monen tunnin lenkkejä keskellä yötä, siksi että rakastan yötä. Voi että, olen kuin ekstaasissa kun pääsen yöllä ovesta ulos! Tiedän, ettei se varsinkaan täällä Vantaalla ole kovin turvallista, varsinkaan yksin, mutta olen niin koukussa siihen että en vaan voi lopettaa. Ne fiilikset mitä yö saa mussa aikaan, ne on ihan käsittämättömät! Mä oon ku eri ihminen sillon ku yö laskeutuu ja tulee pimeää. Tästä kärsii kyllä mm. koulunkäyntini, mutta yritän uskotella itselleni että koulun jälkeen nukkumani päiväunet korvaavat kyllä vähäisiä yöunia.

Mä en osaa ommella, eikä mulla ole ompelukonetta (haluaisin kyllä kumpaakin) mutta rakastan vaatteiden entisöintiä ja muokkaamista. Mulla on satoja vaateideoita, mutta en osaa piirtää niitä, ja vielä vähemmän ommella vaikka sattusinkin ompelukoneen omistamaan. Sen sijaan yritän etsiä kaupasta valmiita perusvaatekappaleita halvalla, ja ompelen niihin sitten käsin jotain pientä kivaa, sotken tussilla/maalaan kangasvärillä, leikkaan, revin, silitän hihamerkkejä, kiinnitän niittejä, hakaneuloja... mitä milloinkin mieli tekee.

Tuossa taitaa olla ne asiat, joita teen kaikkein säännöllisimmin, vaikka niitäkin kyllä epäsäännöllisesti. En mä tiedä voiko niitä oikeiksi harrastuksiksi lukea, mutta niitä puuhailen päivän pitkät kuitenkin.

Epäsäännöllisiä harrastuksia, niitä "oikeita harrastuksia", minulta löytyy myös muutama. Lumilautautailen, mutta en muita milloin viimeksi olin rinteessä. En ainakaan viime talvena. Rullaluistelen, mutta en muista milloin viimeksi viiletin pitkin pyöräteitä. En ainakaan viimekesänä.

Olen tässä kyllä pohtinut aloittavani jonkinmoisen ilmaisutaitokerhon, sillä pidän näyttelemisestä. Joskus kaverin kanssa harrastettiin jotain larppauksen tapasta, mutta se jäi kun muutettiin eri paikkakunnille. Mutta enpä tiedä että miten kauan mun kärsivällisyys kestäisi, jos vaikka kerran viikossa pitäs samaan aikaan aina mennä jonnekin, olla sielä parituntia ja seuraavalla viikolla taas uudestaan. Mä oon sellasta tyyppiä, et mulle ei vaan sovi määrätyt ajat. Mun on saatava harrastaa just sillon kun siltä tuntuu, siitä ei tuu mitään jos mun pitäs mennä vasten tahtoani jonnekin.

Oonhan mä kokeillu kaiken näköstä, sillon ku vanhemmat patisti mua harrastamaan. Oon pelannu lentopalloa kaksi kuukautta, jalkapalloa puoli vuotta. Sulkapallossa olin vastentahtoani melkeen vuoden. Olen käynyt kolmella ratsastustunnilla ja viidellä pianotunnilla.Koripalloa kävin kattomassa ja totesin että ei oo mun juttu. Sählyä pelasin parisen kuukautta, kasveja hoidin niin kauan että ne kuoli. Tossa viimesessä ei muuten mennyt kovin kauaa.

Allekirjoitus: Ihmiselle on enemmän etua siitä, että kukin saa elää mielensä mukaan kuin että hänet pakotettaisiin elämään niin kuin kaikista muista näyttäisi parhaalta. - J. S. Mill

access (Mies, Jäsen)

Hmm... Harrastan Taekwon-Doa, animea, pelaamista (tulis se Guitar Hero III jo), metsästystä ja aseetkin kiinnostavat...

Allekirjoitus: Demoni-Ritari

Malignant 9 (En kerro, Jäsen)


Usein lueskelen ja aika-ajoin myös käytän aikaani lukemani sulatteluun sekä mietiskelyyn öisillä kävelymatkoilla.

"Lukeminen kannattaa aina."
-Jörn Donner

Lysithea (En kerro, Jäsen)


Harrastuksiini kuuluu mm. ompeleninen, teen vaatteita pääasiassa itselle, harvemmin toisille. Valokuvaaminen on myöskin erittäin mielekästä puuhaa, mutta nykyään en ehdi enää kovin paljon kuvailla, mikä on todella harmillista.
Fantasia ja kauhu ovat todella lähellä sydäntäni. Kumpakin uppoaa minuun sekä kirjallisessa muodossa että elokuvina. En voisi kuvitellakkaan elämää ilman kauhua, niin oudosti kiehtova asia se on.
Lenkkeilyä harrastan aina silloin kun on aikaa ja tahdon voimaa lähteä ulos, silloikin mukaani lähtee kaksi koiraa, jotka määräävät tahdin(tai sitten minä vedän niitä perässäni.).
Kaikki harrastukseni ovat sellaisia joissa ei tapaa uusia ihmisiä(toisaalta hyvä, mutta myös huono asia), mutta en minä pystyisikään toisten ihmisten seassa harrastamaan se on liian ahdistavaa.

Crystalic (En kerro, Jäsen)


Lainaus: Lysithea minä pystyisikään toisten ihmisten seassa harrastamaan se on liian ahdistavaa.
Minulla lienee sama ongelma joskaan ei se varmaan edes ole ongelma..harrastuskumppaneita ovat eläimet, ne eivät naura eikä ole ilkeitä ja tulen muutenkin paremmin niitten kanssa toimeen. kyllä sitä tallihommissa joihinkin tutustuu ja tulee tehtyä toisten kanssa töitä mutta se ei minuu niinkään häiritse.

Allekirjoitus: We will stay for darken day

Lady of sorrow (Nainen, Jäsen)


Itse harrastan musiikin lisäksi ratsastusta ja hevosia yleensäkin, hoitohevosia löytyy tällä hetkellä 4 joita käyn säänöllisesti hoitamassa. Lisäksi pidän uimisesta ja uimahallilla tulee käytyä noin kerran viikossa. Pidän myös valokuvauksesta enimmäkseen kuvaan luonto- ja eläinkuvia mutta tulee sitä muutakin kuvattua. Fantasia kirjallisuus on myös lähellä sydäntä ja fantasia kirjoja on tullut luettu ihan kiitettävä määrä mutta tulee sitä luettua muutakin kuin fantasiaa.Lisäksi piirtelen ja kirjoittelen vaikka niissä en olekkaan mitenkään lahjakas , ja tulee sitä lenkkeiltyä koiran kanssa/ ilman koiraa.

FrozenCorpse (Nainen, Jäsen)


"Toimitko jossain eläintensuojelujärjestössä, vai onko eläinten suojeleminen ihan kotipiirissä tapahtuvaa puuhaa? On todella mukavaa huomata, että löytyy sellaisia viitseliäitä ihmisiä, jotka oikeasti arvostavat eläimiä. (Kun valitettavasti osa pitää elukoita täysin arvottomina olentoina jos ne eivät tuota maitoa, munia tai lihaa.) "

Olen sekä Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen (SEY) että Animalian jäsen. Kotipiirissäkin toimin mahdollisuuksien mukaan ja puutun näkemiini vääryyksiin. Tähtäimessä olisi vielä päästä eläinsuojeluneuvojaksi ja kun ikää on, niin valvojaksi. Eläinrakkauden näkee myös hyvästä eläintuntemuksesta, kuuden vuoden ratsastuskokemuksesta ja useamman rottasen omistamisesta, joista jo pari on saatettu tuonpuoleiseen lepoon.

Allekirjoitus: HC-Wild Line

Satyricona (En kerro, Jäsen)

Harrastan musiikin lisäksi ratsastusta, kirjallisuutta, elokuvia, kuntosaliharjoittelua, balancea (joogan+pilateksen yhdistelmä)... Ratsastus oli ennen elämäntapa, kun harrastin aktiivisesti kilparatsastusta ja omia hevosiakin ollut. Nyt teen sitä lähinnä mielenvirkistykseksi. Bodmodit ovat aina olleet elämäntapa, mutta kyllä niitäkin voi harrastaa lukemalla alan lehtiä jne ; )

Allekirjoitus: .Sain potkut töistäni toissapäivänä. Sanoivat, että persoonallisuuteni on outo. Se on ihan okei, minulla on niitä neljä lisää..

Vastauksesi

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat lähettää foorumille viestejä. Kirjoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen kuin lähetät viestin, tai rekisteröi itsellesi ensin käyttäjätunnus.

Metallimusiikki.net

  • Kävijäennätys tehtiin 25.08.2007 20:00 (paikalla oli samanaikaisesti 31 henkilöä). Nyt paikalla on 1 vierasta ja 0 jäsentä
  • Foorumia pyörittää miniBB™ © 2001–2008

Gootti.net