Metallifoorumi: Mättö ja bändit: My Fate studiossa

Vinkki: Yhteisön jäsenenä voit lähettää ja vastaanottaa yksityisviestejä muilta Metallifoorumin käyttäjiltä. Kirjauduttuasi järjestelmään, klikkaa "Yksityisviestit"-linkkiä tarkastellaksesi saapuneita viestejä ja lähettääksesi niitä.

wdrummer

Tamperelainen MY FATE, kahdeksan vuotta aggressiivista melodista metallia thrash-vaikuttein soittanut tamperelainen ryhmä, tarttuu uuden materiaalin kimppuun työstääkseen kolmannen pitkäsoittonsa valmiiksi. Yhtye sulkeutuu kotikaupunkinsa Adamantium-studiojakson jälkeen Ikaalisten Werstas-studiopajalle. Miksaajana toimii Henri Wirsell. Uusi tekele on suunnitelmissa julkaista toukokuussa 2009. Tuoretta materiaalia on kuultavissa jo metallikansan virallisissa kokoontumisajoissa, Finnish Metal Expossa 13.-14.2.2009. Ensimmäinen sinkkulohkaisu löytyy digikaupoista kyseisenä perjantaina 13.2. Yhtyeen kaksi aiempaa levyä Happiness is Fiction (2003) ja Kill the Light (2005) sekä kolme EP:tä joukkue on julkaissut oman levymerkkinsä My Fate Musicin kautta.

Bändi nappasi kuukauden demo -tittelin arvostetuissa musiikkiaviiseissa sekä vuonna 2002 (Soundi) että 2004 (Inferno) ja bändin livemeno on vuosien varrella terävöitynyt yhä vahvempaan kuntoon.

Yhtyeen kitaristi ja biisintekijä Jaakko kertoo kuulumisia tulevan levyn biisien demotuksista: "Tällä kertaa annoimme luovuuden myllätä. Uusi materiaali esittelee haastavamman, rytmisesti vahvan, intensiivisen ja yllätyksellisen My Faten. Biisit vaihtelevat parin minuutin punkahtavasta mäiskeestä tiukkaan aggressiiviseen kaahaukseen ja synkkään raskaaseen eeposteluun. Itämainen tunnelma on vahvasti läsnä. Levy tullaan äänittämään biisien ehdoilla, mikä korostaa levyn dynaamista kokonaisuutta entisestään. Jotain aika jännää on siis luvassa..."

Yhtyeen studioedesottamuksia on mahdollista seurata milteipä reaaliaikaisesti yhtyeen nettisivuilta, jossa bändin jäsenet raapustavat aktiivisesti studiopäiväkirjaa: www.myfateband.net (suora linkki päiväkirjaan, jossa videotakin: http://www.myfateband.net/phpBB2/viewtopic.php?t=2 4)

Albumi julkaistaan toukokuussa 2009.

Kokoonpano:
Jukka Ruostila - laulu
Jaakko Järvensivu - kitara
Mikko Lehtinen - kitara
Roope Lehtinen - basso
Vilho Rajala - rummut

wdrummer

Videopäiväkirjaa:

http://www.youtube.com/watch?v=fv4hwsep4Js
http://www.youtube.com/watch?v=04Dcp6DdTWA
http://www.youtube.com/watch?v=p8CJntuWVDU
http://www.youtube.com/watch?v=QfMuuRrZsNM
http://www.youtube.com/watch?v=SuLgT9hbW70
http://www.youtube.com/watch?v=du7D6fx2JOQ

wdrummer

Lisää hölmöilyä:

http://www.youtube.com/watch?v=7OfYF_nIi6c

wdrummer

Taas plätisee:

http://www.youtube.com/watch?v=EqTOeFsc1gI

Vanhemmissa updateissa nyt myös englanninkieliset tekstitykset, tähänkin tulee kunhan ehditään tehdä.

Jukka selostaa kitarakamoja:

http://www.youtube.com/watch?v=8zpMtWOLUyI

wdrummer

MY FATE JULKAISEE TULEVALTA ALBUMILTAAN SINKKUBIISIN "SNAP"

Aggressiivista melodista metallia thrash-vaikuttein veivaava My Fate nappasi uransa alkuvaiheilla musiikkimedioissa lukuisia demonostoja. Tähän mennessä kolme EP:tä ja kaksi albumia julkaissut kokoonpano laittaa ulos viimein uutta materiaalia ja luvassa on raskasta ja taidokasta thrashiä "Snap"-sinkun muodossa 13.2.
Tamperelaisen joukkueen kolmas albumi, "Room For Regret", rähisee päivänvalolle 6.5. ja helmikuun aikana julkaistava sinkkulohkaisu antaa äkäisiä maistiaisia tulevasta!
Tuoretta materiaalia on kuultavissa metallikansan virallisissa kokoontumisajoissa, Finnish Metal Expossa 13.-14.2.2009, jossa koko yhtye on tavattavissa omalla ständillään. Faneille on luvassa repäiseviä paitatarjouksia sekä mahdollisuus täydentää kokoelmiaan yhtyeen aiemmilla julkaisuilla.

Yhtyeen kitaristi ja biisintekijä Jaakko Järvensivu kommentoi: "Biisi edustaa levyn mäiskintäosastoa, mutta sisältää myös rutkasti tarttumapintaa. Taatusti erilaista My Fatea kuin koskaan ennen."

Yhtyeen studiopäiväkirja on tutkailtavissa yhtyeen nettisivuilta miltei reaaliaikaisesti, joten nyt on aika kammeta itsensä osoitteeseen: www.myfateband.net

Kokoonpano:
Jukka Ruostila - laulu
Jaakko Järvensivu - kitara
Mikko Lehtinen - kitara
Roope Lehtinen - basso
Vilho Rajala - rummut

wdrummer

Snap on nyt ollut jo jonkin aikaa MySpacessa kuunneltavana ja nettikaupoissa ladattavana, joten sinne vain:

www.myspace.com/myfateband
www.myfateband.net

Siitä!

wdrummer

Viimeisin studio update:

http://www.youtube.com/watch?v=rViLlWqw7fk

wdrummer

Hiljaiselon jälkeen elämä jatkuu!

Studio update #11: http://www.youtube.com/watch?v=6TZJyRz11s4
Studio update #10: http://www.youtube.com/watch?v=nSIn9TnS_AY

Kuten ehkä voitte päätellä, Room for Regret ei ilmestynyt toukokuussa 2009 kuten avausviestissä lupaillaan, mutta uusi julkaisupäivä asetellaan kohdalleen, kunhan paketti saadaan kasaan. Loppusuoralla ollaan!

wdrummer

Heps! Video update #12:

http://www.youtube.com/watch?v=CpXI17MxOa8

wdrummer

My Faten "Room for Regret" -albumi ilmestyy helmikuun 17. päivänä 2010! VIHDOIN!



1. Unchained
2. Reptile
3. Fulfilth
4. Forgot the Sun
5. Run Dry, Drop Dead
6. Snap
7. Giant Collapse
8. Dead Shell
9. Won't You Already Die

Levyn julkaisee My Fate Music ja sitä jakelee Supersounds Music. Bändin nettisivuilla osoitteessa <a href="http://www.myfateband.net" target="_blank" rel="nofollow">www.myfateband.net</a> on nyt kuunneltavissa viime helmikuussa julkaistun Snap-singlen albumiversio ja kaksi upouutta biisiä, Unchained ja Forgot the Sun! Kuuntele ne ja kerro bändin foorumilla (tai täällä) mitä tykkäät! Jos tykkäät, voit myös lahjoittaa pienen summan bändin musiikkivideobudjettiin. Levynteko vei kolminkertaisen määrän aikaa ja rahaa aiottuun nähden, joten pienimmätkin lahjoitukset ovat tervetulleita! Ohjeet osoitteessa <a href="http://www.myfateband.net" target="_blank" rel="nofollow">www.myfateband.net.</a>

Niin, ja tietenkin voit tilata levyn jo nyt ennakkoon! Ennakkoon tilanneet saavat levyn kotiinsa ilmestymispäivänä nimmareilla varustettuna!

Helmikuussa alkaa kiertue, jolla My Fate juhlistaa paitsi uutta levyä, myös 10-vuotista taivaltaan! Bändihän perustettiin vuonna 2000, ja se on myös pysynyt samassa kokoonpanossa lokakuusta 2000 lähtien, poislukien vuonna 2006 tapahtunut laulajanvaihdos. Kiertueohjelma on vielä työn alla, mutta siitä tiedotetaan lähiaikoina!

My Fate nähdään viime vuoden tapaan myös Finnish Metal Expossa Helsingin Kaapelitehtaalla 19.-20.2.! Sinne!

Viimeinen video update, myfateband-kanavalta löydät myös kaikki aiemmat:

http://www.youtube.com/watch?v=vWiJXwT0uGE&feature =channel

Vastauksesi

Vain yhteisön jäseneksi liittyneet henkilöt voivat lähettää foorumille ja Metallimusiikki.net-sivustolle viestejä. Kirjoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen kuin lähetät viestin, tai rekisteröi itsellesi ensin käyttäjätunnus.

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Samanlaisia aiheita

Syötteet

Metallifoorumista
  • Kävijäennätys tehtiin 15.02.2010 22:15, jolloin oli yhteensä 1 henkilöä samanaikaisesti linjoilla. Nyt paikalla on vierailijoita 0 ja 1 jäsentä .
  • Foorumia pyörittää miniBB™© 2001–2010.