Ole hyvä. Hieno kirjoitus Kikolla.Hmm. Sanelempa tässä mietteitäni jonkun verran. Myönnän, etten itsekään ihan kaikkea musiikkia osta. Lainaan levyjä jossain määrin kirjastosta. Mielestäni tämä kuitenkin eroaa nettilataamisesta ainakin siinä, etten omista levyjä. Ne ovat minulla vain lainassa. Kirjastossa on myöskin pienempi valikoima, ja sen verran pitää jaksaa että nousee tuolilta ja kävelee sinne asti.Että semmosia.. Joskus taas kirjoittelen lisää kun tulee mielen-pitetitä mieleen enempi.
Kikko, asiaa kirjoitit mutta.. En tiedä kirjoititko noin yleisesti ottaen vaiko tähän ketjuun viitaten (?), mutta mielestäni ainakin tässä keskustelussa on ollut myös niitäkin jotka ymmärtävät nettilataamisen molemmat puolet. Aika monessa asiassa ihmisillä tuntuu olevan vahvat mielipiteet eikä sitten suostuta edes kuuntelemaan tai ymmärtämään sitä toista näkemystä asiasta... Se on toisinaan hieman rasittavaa. Omalta osaltani voin sanoa että olen viimeisen kuukauden kuunnellut niitä bändien levyjä jotka myös olen ostanut/omistan... Löytyvät siis myös mp3na, helpompi kuljettaa mukana mm. töissä yhtä pientä laitetta johon ladattu useampi levy, kuin kasaa cd-levyjä ja soitinta.
Allekirjoitus: *murinaa ja kehräystä*
Lainaus: Malys_ En tiedä kirjoititko noin yleisesti ottaen vaiko tähän ketjuun viitaten (?), mutta mielestäni ainakin tässä keskustelussa on ollut myös niitäkin jotka ymmärtävät nettilataamisen molemmat puolet.en tästä ketjusta puhunut, vaan median keskustelu jutuista ja keskustelufoorumeista.
Allekirjoitus: ''I am the altruistic vehicle of my selfish genes'' -TheThinkingNorseman
Hyvin pieni osa musiikistani on ladattua. Yleensä ostelen levyjä, mut jos ei yksinkertaisesti ole varaa niin saatan ladata levyn netistä :--) Kyllähän mä sitten lainailen kirjastosta levyjä ja heitän ne koneelle.
Itellä sellai ihmeellinen tapa, että tulee aina ensin ladattua joku tietty levy netistä ja kuunneltua läpi. Jos vaikuttaa ostamisen arvoiselta, todennäköisesti juoksen levykauppaan jo seuraavina päivinä ja ostan kyseisen levyn itselleni. Muussa tapauksessa vain poistan musat koneelta ja se oli siinä. Eli olen kyllä valmis maksamaan musiikista, josta pidän, vaikka vähän tuo tapa onkin kyseenalainen ennen ostamista.Lainaus: Mummomikael Lainaan levyjä jossain määrin kirjastosta. Mie kans käytän kirjastoa aikas usein, mahdollisuuksien mukaan tietenkin. Sieltäkään nyt kaikkea kuitenkaan löydä kuitenkaan.
Allekirjoitus: She is dancing on my grave, pouring down the mercy of death.
Ylepänä talsin kaupasta mieliyhtyeideni levyt kourassa. Tunnustan kuitenkin kuuntelevani musiikkia ilmaiseksi netistä, vaikkakin ostan edelleen albumeita.
Levyjä tulee edelleenkin ostettua. Tosin nykyään tulee ostettua harvakseltaan levyjä, kun ei aina ole niihin varaa ja rahaa pitää ruveta säästämään muuhunkin, kuin levyjen hankkimiseen.
Allekirjoitus: Yksinäisyys velloo kaikkien mieltä ympäri vuoden eikä lopu koskaan.
Ostan uskollisesti kaiken levyinä. Youtubesta joskus tutustun uusiin bändeihin, ja jos se kolahtaa, etsin levyn käsiini. Levykaupoista levyjen metsästys on myös hauska harrastus etenkin kesäisin
Allekirjoitus: ~Tämä tamperelainen rässipää etsii bändiä~
Lainaus: ThrashGuitarist Levykaupoista levyjen metsästys on myös hauska harrastus se on kyllä totta,siellä on mukava etsiä,ja aina tulee hyvä mieli,kun löytää jonkun etsimänsä levyn,ja ei sieltä levykaupasta koskaan lähdetä masentuneena,vaan hymyssä suin ,ja kotona sitten kuunnellaan levyt ja selaillaan kansivihkoja.
Allekirjoitus: There is only one way to come into this world,but so many ways to leave it.
Onhan se ihan ookoo ladata levy jos sitä rahaa vaan ei tosissaan ole. eihän köyhältäkään voi musiikkia kieltää. itekkin latailin ensin mutta kun rahaa tuli ni eihän sitä voinu olla ostamatta samoja albumeita cd:nä. pitäähän jonkun hyviä bändejäkin tukea
Vain yhteisön jäseneksi liittyneet henkilöt voivat lähettää foorumille ja Metallimusiikki.net-sivustolle viestejä. Kirjoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen kuin lähetät viestin, tai rekisteröi itsellesi ensin käyttäjätunnus.
EsikatseluKirjaudu sisään/Lähetä viesti
His Master\'s Piercing
Blackgroupin shoppiin
Back Street
Foorumia pyörittää miniBB™© 2001–2012.