Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Mättö ja bändit: Miten aloitit metallin kuuntelun?

Stone


Itse asiassa olen jo reilun vuoden kuunnellut pääasiassa metallimusiikkia. Se lähti siitä, kun vuonna 2006 Lordi oli jossakin Suomen euroviisukarsinnoissa. Kuukausi taisi olla maaliskuu. Näin Lordin esityksen, ja siinä samalla metallisieluni heräsi. Vaikka Lordi ei ole mitään metallimusiikkia, mutta on sillä tietysti paljon hevimäisiä piirteitä. Koko ajan askel eteenpäin. Koko ajan siirryin raskaampaan musiikkiin, ja nyt uusin lempparigenre on Black Metal!

Ennen Lordia olin kyllä kuunnellut Kotiteollisuutta ja Rammsteiniä, mutta silloin metallikiinnostukseni ei ollut vielä herännyt. Tässä sitä nyt ollaan. Nykyään pidän lähes kaikesta metallityylilajista, mutta minulle ei tuo Nu Metal oikein kolahda.

EDIT: Maaliskuussa 2008 tulee muuten toinen vuosi täyteen, kun olen metallimusiikkin ystävä.

Crystalic


Lainaus: Stone Se lähti siitä, kun vuonna 2006 Lordi oli jossakin Suomen euroviisukarsinnoissa
tuolloin vissiin aika moni lähti hevin kelkkaan matkailemaan..

Anselmo

Alun perin kiinnostuin In Flamesiin parin kaverin kautta. Sitä tuli kuunneltua noin puoli vuotta kunnes löysin thrash metallin, josta en ole vielä kolmen vuoden jälkeenkään luopunut. Viime kesänä musiikkimakuni laajentui grooveen eli lähinnä Panteraan ja Lamb of Godiin.

children of bodom fani

mä alotin niin ku kuulin kerran systerin kuuntelevan cobia ja sitte kysyin biisin nimee ja sano että on lake bodom ja siitä se sitte lähti!=P

Malignant 9


Aluksi kuunneltiin tietysti Iron Maidenia sekä Metallicaa salassa kavereiden veljien hyllyistä.

Välissä täytyi sitten tietysti kokeilla grungeakin - flanellipaita, rasvainen tukka ja kaikki.

BM tuli sitten kuvioihin myöhemmin Dimmun ja Cradlen myötä, mutta se täytyy tunnustaa, että tämä edellä mainittu kaksikko jäi unholaan heti kun Burzum, Emperor ja My Dying Bride ilmestyivät tutkalle.

E: kieliasu.

Yazz


Muistan kun sen kuin eilisen. Kaikki "paha" alkoi Rammsteinista ja Metallicasta tuossa 7vuotta sitten. Kiinnostuin hiljalleen kuuntelemaan ja kokeilemaan muitakin ns. metallibändejä ja kuunteu vaan lisäätyi hiljalleen. Päivien/viikkojen vieriessä aloin kuuntelemaan myös niitä ns. pikku kellaribändejä. Vanhempani olivat hieman kireitä mutta ei oikeastaan sanoneet asiasta mitään. Musiikkimakuni siis muuttui häpeäkseni tunnustaen Pop/hiphopista metalliin.. Nyt menee suurin osa eri kategorioista: doom, trash, instu ja monet muut

Ja kiitos miehekkeelle joka on "saastuttanut" eri bändejä soittoluettelooni

Allekirjoitus: Olin täällä, olen huomenna siellä

peikko84

aloin kuuntelemaan metallia samana vuonna kun synnyin :P kiitos isoveljeni

Lysithea


Joskus ala-asteen loppupuolella aloin kiinnostua "raskaammasta" musiikista ja silloin taisin ensin kiinnostua Metallicasta ja sitten muista yhtyeistä. Ai niin kuuntelinhan mie jo ennen sitä Nightwish:ä.
Yläasteella musiikkityylini muttui nopeasti synkempään suuntaan ja aloin kuuntelemaan enemmän goottityylistä musiikkia, mutta metallia kuitenkaan täysin unohtamatta.
Nykyään musiikkimakuni ei ole juuri yläasteen jälkeen muuttunut, oikeastaan aika samana se on pysynyt ja tulee varmasti pysymään. Uusia bändi tuttavuuksia etsin aina kun ehdin, mutta vanhoja yhtyeitäkään en unohda.

Severana


Ihan koko ikäni olen kuunnellut raskaamman osaston musiikkia. Isäni tykkäsi kuunnella vanhan koulukunnan hevibändejä kun olin pieni, itsekin diggailin siinä samalla. Yritin kuulemma kovasti estää äitiäni soittamasta ABBAa, Elvistä tai iskelmiä veljeni suosiollisella avustuksella. Jamppa Tuomisesta saan vieläkin kylmiä väreitä! Isoveljeni tutustutti minut Metallicaan ollessani 12 v. ja se olikin sitten menoa. Mullakin oli ylä-asteikäisenä grunge-vaihe, mutta metallia en jättänyt missään vaiheessa kokonaan. Tässä vaiheessa musamaku laajeni muutenkin ja aloin kuunnella myös hardrockia ja punkia (eh, vanha punkkari...).

Allekirjoitus: Don't waste your touch. You won't feel anything. Or were you sent to save me?

poison


Mä aloitin metallin kuuntelun tutustumalla Motörheadiin, 70-80 luvun taitteessa. Sitten tuli kaikki Iron Maidenit, Sabbatit yms. !

Allekirjoitus: Pimeyden verho on armelias !

Vastauksesi

Vain yhteisön jäseneksi liittyneet henkilöt voivat lähettää foorumille ja Metallimusiikki.net-sivustolle viestejä. Kirjoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen kuin lähetät viestin, tai rekisteröi itsellesi ensin käyttäjätunnus.