Saksanmaalla on käynnissä omalaatuinen tilanne, kun koulussa opettajan töitä harjoittelevaa miestä on uhattu potkuilla death metal -musiikin parissa toimimisen takia. Opettajaharjoittelija nimittäin toimii vapaa-ajallaan kuolonmetallia soittavassa bändissä sen laulajana. Viranomaisten mukaan Debauchery-yhtyeen nokkamies saa nyt valita haluaako hän opettajaksi vai kylpeä veressä. Thomas "The Bloodbeast" Gurrath ei ole vielä kertonut mitä hän aikoo tehdä. Muusikko-opettaja on 29-vuotias mies Stuttgartissa. Hän on julkaissut Debaucheryn nimissä albumit "Kill, Maim, Burn" ja "Torture Pit". Bändi käyttää keikoillaan ja promomateriaaleissaan vähäpukeisia ja alastomia naisia, jotka on uitettu verenpunaisessa nesteessä. Koulun esittämään ultimaatumiin Gurrath on vain todennut, että bändissä soittaminen on hänelle harrastus. Hän on ilmeisesti kallistumassa siihen suuntaan, ettei aio luopua musiikin tekemisestä.
Allekirjoitus: Metallifoorumin toimintoihin liittyvien kysymysten lisäksi myös mediatiedotteita ja juttuvinkkejä voi lähettää sähköpostiosoitteeseen info@metallimusiikki.net.
Tostahan voi nostaa oikeusjutun, ainakin suomessa ja onhan saksakin eurooppalainen maa.Lapsia raiskaavat katolilaiset papit saavat pitää työnsä (heitä saksanmaalla melko runsaasti), mutta tämäpä opettaja heitetään jo harjoittelussa pihalle niinkin lievän asian kuin musiikin takia. Jos moinen käy perusteluiksi, niin joka ikisestä ihmisestä voisi keksiä perustelut potkuille. Mutta tuskin kyseinen opettaja haluaisi työskennellä työympäristössä jossa kollegat paheksuvat vapaa-ajan tekemisiä.
Allekirjoitus: ''I am the altruistic vehicle of my selfish genes'' -TheThinkingNorseman
Aika pientä siihen verrattavissa miten täälläpäin asiat onkaan!Täällä Lapissa saa Pedofiilit aivan rauhassa puuhailla omiansa"...
Jaa, mitenkäs nyt niin Lapissa? Voitko kertoa tarkemmin mitä tarkoitat tai linkittää johonkin uutiseen tms.?
Jaa, mitenkäs nyt niin Lapissa? Voitko kertoa tarkemmin mitä tarkoitat tai linkittää johonkin uutiseen tms.? Miten sen nyt sanois...esim; a)Mies n.30v.?) b)Tyttö(n.13-15v.)...!! TIEDOKSI: EN Todellakaan ole K.A.T.E.E.L.L.I.N.E.N.Täällä olevat asiat ovat muutenkin retuperällä.
Vielä tuohon Lapissa .....EN Enään välitä kenenkään ihmisten touhuista,niin kauan kunnes NE EI HÄIRITSE MINUA.Nämä soittivat jotain iskelmiä,niin oli pakko jo huomata ,että semmonen porukka on nyt kyseessä.YäK!!!!Olen sitäpaitsi AINA Enemmän huolissani ELÄINTEN HYVINVOINNISTA!
Vain yhteisön jäseneksi liittyneet henkilöt voivat lähettää foorumille ja Metallimusiikki.net-sivustolle viestejä. Kirjoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen kuin lähetät viestin, tai rekisteröi itsellesi ensin käyttäjätunnus.
EsikatseluKirjaudu sisään/Lähetä viesti
His Master\'s Piercing
Back Street
Blackgroupin shoppiin
Foorumia pyörittää miniBB™© 2001–2012.