Suomen kaunein elävän musiikin yhdistys Savon Popmusiikki ry. aloittaa toimintansa marraskuussa Kuopiossa.
Kuluneen vuoden aikana kourallinen paikallisia alan puuhastelijoita löi viisaat päänsä yhteen ja seurauksena syntyi Savon Popmusiikki ry. Hallituksessa vaikuttaa mm. paikallisia ravintolapäälliköitä & muusikoita.
Yhdistyksen toiminta alkaa avajaistapahtumilla 4.11. Kuopion Henry's Pubissa ja 13.11. Kulttuuriareena 44:ssä. Molemmissa tapahtumissa esiintyy eri musiikkityylejä edustavia
paikallisia yhtyeitä.
Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää savolaiset musiikkialan tekijät ja toimijat ja kehittää paikallista musiikkikulttuuria mm. verkostoimalla alalla toimivat ihmiset, saamalla näkyvyyttä paikalliselle musiikille, järjestämällä koulutuksia, tapahtumia ja muuta toimintaa ja julkaisemalla kokoelmia savolaisesta musiikista sekä virtuaalista että printtimediaa.
Jäsenyhtyeillä on mahdollisuus päästä esiintymään yhdistyksen tapahtumiin, mukaan tuleviin julkaisuihin ja yhdistyksen sivuilla esiteltäväksi kuukauden yhtyeeksi.
Yhdistyksen internetsivuilla osoitteessa www.savopop.net voi tutustua yhdistyksen toimintaan ja
hallitukseen, liittyä jäseneksi (15.11. alkaen) ja kinastella musiikista savolaisten kanssa.
Nyt on helppo liittyä meidän jäseneksi! Kivasti kun menee meidän sivuille www.savopop.net -> jäsenasiat ja täyttää lomakkeen. Savolaisille jäsenille on oma lomakkeensa ja ulkosavolaisille jäsenille omansa. Savolaisille on jäsenetuja Savossa, ulkosavolaiset saa tyylikkään support SAVO t-paidan! Jäseneksi voit liittyä myös Kuopion Henkassa, jameissa 24.11. ja 15.12. ja Jarkko Martikaisen keikalla 17.11. (jonne siis jäsenkortilla vapaa pääsy!).