16 Relapse Recordsille.

16-nimisen yhdysvaltalaisbändin jäsenet, joita kuvassa neljä kappaletta, seisovat arkivaatteissa punaista taustaa vasten. Miehistön jäsenillä tennistossut kenkinä, kaikilal lyhyet hiukset ja yllään t-paidat. Etummaisella pitkä parta. Kotoisin Kaliforniasta

Levymerkki Relapse Records uutisoi värvänneensä bändikokoelmansa täydennykseksi Yhdysvaltojen Kaliforniasta kotoisin olevan 16-nimisen bändin. Yhtye tekee tällä hetkellä töitä julkaistakseen pian ensimmäisen albuminsa Relapse Recordsille. Uusi kiekko tulee olemaan seuraaja bändin viisi vuotta sitten julkaisemalle “Zoloft Smile” -albumille. Edellinen pitkäsoitto tuotiin esiin At A Loss Recordingsin julkaisemana.

16 perustettiin viime vuosikymmenen alussa. Se on luonut uransa aikana lukuisia albumeja ja split-julkaisuja. Hardcorea / metallia mättävä 16 on vuosien varrella keikkaillut yhdessä mm. sellaisten bändien kanssa kuin Slayer, Neurosis, Grief, Melvins, Unsane, Mastodon, His Hero Is Gone sekä Botch.

16-yhtyeen vanhempaa musiikkimateriaalia voi kuunnella orkesterin virallisilta MySpace-sivuilta, jotka sijaitsevat aivan odottamatta osoitteessa www.myspace.com/16.

Bändi kommentoi saamaansa levytyssopimusta Relapselta kertomalla olevansa enemmän kuin iloisia tästä yhteistyöstä. Tuntemukset ovat vallan ekstaasimaisia. Bändin jäsenet kertovat fanittaneensa Relapse Recordsia jo bändinsä perustamishetkistä lähtien.

16 on tehnyt tällä hetkellä uuden albuminsa biiseistä on 50% valmiiksi. Kappaleita on äänitettykin. Kiekon ilmestyttyä bändi kaavailee tekevänsä kiertueen USA:ssa ja todennäköisesti myös meren tälläkin puolen.

Bändi on uransa aikana julkaissut kuusi studioalbumia, 15 7”-singleä ja pari 10”-vinyyliä.

16 on:

  • Bobby (kitara)
  • Jason (rummut)
  • Cris (laulu)
  • Tony (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2370 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 105 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Metallismiehelle suositellaan:
  • Hommaile modernisti musiikkia netistä, Aina Musakaupasta.
  • CDON tarjoaa aimo annoksen metallimusiikkia toimitettuna kotiovellekin.
  • Tilaa lukemista, kuten Inferno, Rytmi, Rumba tai Episodi Popmediasta.
  • JoyBootsin katalogista löytyy kotiovelle asti toimitettuna vähän tavanomaista tylymmät maiharit.

Metallimusiikki.net-sivuston tämänhetkinen bändisuosikki on:

Satunnaisesti noin 2370 jutun joukosta poimittu artikkeli:

Green Christmas: Samael, Sanctimony...

Joulukuun 21.–22. päivä on Viron Rakvere Sports Hallissa erityinen aikajakso, sillä tuolloin vietetään Green Christmas -festivaalia. Paikalle on haalittu esiintyjiksi sveitsiläinen Samael, latvialainen Sanctimony ja virolainen Leech. Suomalaisia bändejä ei tapahtumassa näillä näkymin tule esiintymään. Tapahtuman esiintymislavalla tullaan kuitenkin tapaamaan metallimusiikin kärkinimiä — festareille on hankittu Paradise Lostin lisäksi mm. U.D.O., Hatesphere, Loits ja Neaera. Lippuja tapahtumaan voi hankkia virolaisen Piletilevin kautta tai täältä Suomesta Tiketin suunnalta. Tarkempia tietoja vehreästä joulufestivaalista löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.greenchristmas.ee.

Lue kokonaan…


Gootti.net