Abigor solmi End All Life Recordsin kanssa.

Jälleen aktivoitunut itävaltalainen black metal -bändi Abigor (www.infernalhorde.com/abigor) kertoo solmineensa julkaisusopimuksen End All Life Recordsin kanssa. Bändi kertoo valinneensa juuri EALR:n sen vuoksi, ettei mikään muu levy-yhtiö tms. voinut tarjota samanlaista sopimusta kuin bändi toivoi. Abigorin “Orkblut — The Retaliation”, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vunna 1994 Napalm Recordsin kautta, tullaan julkaisemaan uudelleen vinyylinä ja siitä tehdään myös rajoitettu kuvalevy, jotka julkaistaan ensi kuun alussa. Uudelleenjulkaisu tehdään France’s Chaos Sacrum Recordsin kautta. Vinyyli on tällä hetkellä painettavana.

Abigorin historiaa:

Abigor perustettiin vuoden 1993 aikana P.K:n ja T.T.:n toimesta. Pian bändin perustamisen jälkeen siihen liittyi laulajaksi Rune (joka nyttemmin tunnetaan nimellä Tharen). Yhtyeen ensimmäinen demo, joka on nimeltään “Ash Nazgh…” julkaistiin syksyllä v. 1993 ja sen jälkeen toinen demo joulukuussa samana vuonna. Abigorin toisen demon nimi on “Lux Devicta Est”. Bändin ensimmäinen promokasetti, nimeltään “Promo-Tape II/94”, julkaistiin vuoden 1994 helmikuussa. Edellä mainittujen julkaisujen lisäksi bändi teki viimeisen virallisen “Moonrise”-demonsa maaliskuussa -94.

“Moonrise”-demon jälkeen Tharen joutui jättämään Abigorin, sillä häneltä puuttui motivaatio jatkaa bändissä. Tharenin jälkeen bändiin värvättiin Silenius, jolle annettiin vokalistin hommat.

Abigor-bändin kokoonpano:

  • AR (voices)
  • PK (lead & rhythm guitar)
  • TT (lead & rhythm guitar, drums)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 132 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Abigor musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net