Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Aboriginaalien hevarijengit terrorisoivat Wadeyea

Toimittaja-kuvaaja Jonathan West Vice Magazinen palkkalistalta julkaisi lehdelleen artikkelin Australiassa syntyneestä omalaatuisesta metallimusiikki-ilmiöstä, nimittäin aboriginaalijengien intohimoisesta mieltymyksestä nimetä jenginsä hevibändien mukaan ja leimata ympäristönsä jengitunnuksillaan. Vice-lehti julkaisi jo vuoden 2008 alussa artikkelin kengurumaassa sijaitsevan eristäytyneen paikkakunnan jengifenomeenista ja nyt nettiin päätynyt englanninkielinen artikkeli on julkaistu varustettuna hätkähdyttävällä graafisella materiaalilla. Aboriginaalijengit Australian pohjoisosissa, seudulla jota kutsutaan nimityksillä Satan’s Asshole ja East Bumbefuck, ovat viime aikoina ryhtyneet sotimaan keskenään ja Australian armeija on kuulopuheiden mukaan harkinnut lähtevänsä turvaamaan rauhaa paikan päälle.

Aboriginaalijengiläisten muodostamien kolmen vaikutusvaltaisimman jengin välillä on syntynyt väkivaltaisia konflikteja, joita tyynnyttelemään on harkittu lähetettävän jopa Australian armeijan joukkoja. Wadeye-nimisellä paikkakunnalla kolme suurinta hevarijengiä ovat Judas Priest Boys, Evil Warriors ja Slayer Mob.

Wadeyen suunnalla siinnyt alkuasukkaiden hevari-innostus on nähtävissä jengiläisten pukeutumisessa, merkattuina reviireinä ja hiphop-maailmasta tuttujen käsimerkkien käyttämisenä (kuva, kuva). Paikkakunnalla vieraillut australialaistoimittaja Jonathan West, joka matkusti Melbournesta Wadeyeen vain nähdäkseen nämä aboriginaalihevarit, taltioi artikkeliaan varten runsaasti kuvamateriaalia seudusta. Westin artikkeli kertoo kaupungin raitilla olevan varoituskylttejä, joissa varoitetaan petroolin imppaamisesta koituvista aivovaurioista ja pilven polttamisesta koituvista ongelmista. West tunnustaa, ettei hän nähnyt omakohtaisesti kenenkään syyllistyvän kumpaankaan, mutta kannabiksen käyttäminen oli toimittajan havaintojen mukaan yleistä. Toimittaja vieraili wadeyelaisessa musiikkikaupassa, jonka levyhyllystä ei hänen yllätyksekseen löytynyt kuin yhteensä viisi musiikki-CD:tä. Toimittajan saamien tietojen mukaan paikkakuntalaiset ostavat metallimusiikkinsa noin kuuden tunnin ajomatkan päässä sijaitsevasta suuremmasta kaupungista.

Aboriginaalit ovat merkanneet kylänsä jokaisen penkin, seinän ja oven, sekä tiet, edustamiensa jengien tunnuksilla. Kokonaisia teitä on merkitty Iron Maidenin ja Judas Priestien joukoille.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 187 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

  • Before The Dawn julkaisee huhtikuussa uu…

    Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…

Muut lukevat juuri nyt