Proge-metallitulokas Adamantra (www.adamantra.com) on julkaissut toisen biisin tulevalta debyyttialbumiltaan MySpacessa. “Beyond Disillusions” -kappaleen voi ladata vapaasti myös Mikseri.netistä (www.mikseri.net/adamantra). Se on saanut jo merkittävää radiosoittoa tärkeimmissä rock-radioissa ja kietonut myös sähköisen metallimedian pauloihinsa kolmen biisin albumipromollaan, kotiuttaen muun muassa Imperiumista täydet 5 pojoa kennelliiton merkillä ryyditettynä.
[...] kohtahan tuo nähdään joko bändistä olisi hyppimään Symphony X:n silmille. Minun mielestäni olisi.
— M.Ollila, Imperiumi.net
[...] loistavan oloista tavaraa tässä genressään.
— M.Riekki, Metalliliitto
Adamantran promoarvostelua voi ihailla myös toukokuun Soundissa (04/2008), jossa tuore promo valittiin kuukauden demoksi.
Helsinkiläinen Adamantra on myös kokenut hieman kokoonpanomuutoksia, kun toinen kitaristi T.Ahtila päätti yhteisymmärryksessä bändin kanssa lähteä kulkemaan omia polkujaan. Adamantran live-kokoonpano on vastapainoksi vahvistunut entisestään, kun levyllekin koskettimet soittanut Risto Kupiainen on kosketintaiturin tontinhoitajana myös lavoilla.
Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2370 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 91 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin adamantra. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Metallimusiikki.net-sivuston tämänhetkinen bändisuosikki on:
Satunnaisesti noin 2370 jutun joukosta poimittu artikkeli:
Sinamoren (www.sinamore.com) toinen albumi, “Seven Sins A Second”, tuo esiin yhtyeen sisällä jo kauan kyteneen rankemman ja synkemmän puolen. Vauhdikkaiden riffien vastapainoksi yhtye maalaa musiikkiinsa surumielisiä melodioita, joiden rinnalla syksyn pimenevät illat kalpenevat. Levy on nauhoitettu ja miksattu Villvox-studiolla Aleksanteri Kuosan (Before the Dawn, Profane Omen) toimesta ja masteroitu legendaarisella Finnvox:lla Minerva Papin metallitakomossa.
Esimakuna tulevan levyn materiaalista Sinamore on julkaissut kotisivuillaan ilmaisen nettisinglen “Better Alone”, joka kuullaan myös Cursor Oy:n tuottaman, nuoria metallialalle kannustavan “Metalli on Hevii” TV- ja elokuvateatterikampanjan taustalla. Samaisesta kappaleesta on myös suunnitteilla kuvata musiikkivideo syksyn aikana.