Alankomaalainen sinfonista metallia soitellut After Forever päätti eilen 5. helmikuuta bänditoiminnan. Lähes 15 vuoden ajan toiminut metallibändi hajosi, sillä bändin jäsenet kokevat tarvitsevansa nyt tutkia musiikillisia sfäärejä omatoimisesti ilman AF:n taakkaa harteillaan. Julkaisemassaan tilinpäätöksessä bändi uutisoi olevansa erittäin tyytyväinen ja ylpeä kaikesta siitä mitä bändi on saavuttanut. After Forever ei ole puheidensa mukaan missään vaiheessa tyytynyt toistamaan itseään, vaan on aina pyrkinyt luomaan jotakin uutta. Ryhmä painottaa olevansa ylpeä jokaisesta tekemästään CD:stä ja toivoo faniensa ja muusikkojen löytävän yhtyeen biiseistä innoitusta tulevaisuudessakin.
Viime vuonna ottamansa tauko sai yhtyen arvostamaan entistäkin enemmän kaikkea sitä mitä bändi on ehtinyt vuosien varrella kokea ja tehdä. Yhtye tunnustaa, ettei se olisi bänditoiminnan alkuaikoina osannut edes aavistaa kaikkea sitä suosiota, sitä tulevaisuutta, joka After Foreverille urkesi. Bändin pitämä taukotila vuonna 2008 sai yhtyeen ymmärtämään, etteivät jäsenet kykene enää jatkossa antamaan sitä tuttua 110%:n panosta bändille. Jotakin tuntuu puuttuvan. Jäsenet haluavat nyt keskittyä muihin asioihin, muihin bändiprojekteihin.
Bändin antamassa lausunnossa yhtye uskoo After Foreverin hajoamisen olevan varmasti suurikin pettymys. Fanit ovat aina antaneet kaikkensa bändille — vastaavasti yhtye on pyrkinyt antamaan kaikkensa faneille. Tällainen symbioosi ei metallistien mukaan enää ole valitettavasti mahdollista. Bändi kiittää fanejaan, levy-yhtiötään Nuclear Blastia ja faniklubejaan, fanisivustojaan ja keikkailun mahdollistanutta henkilöstöä. After Foreverin virallisia MySpace-sivuja osoitteessa www.myspace.com/afterforever tullaan vielä jatkossakin paivittämään. Sivuilla julkaistaan yhtyeeseen liittyviä uutisia ja kuulumisia ryhmän jäsenten omista musiikkiprojekteista.
AF:in viimeiseksi studioalbumiksi jäi vuonna 2007 ilmestynyt "After Forever". Kiekko on bändin viides pitkäsoitto. Levystä julkaistulla digipak-painoksella kuullaan bonuskappale "Lonely".
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 240 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin after forever. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…