Amerikkalaisia
Amerikkalainen thrash- ja grindcore-vaikutteita musiikissaan yhdistelevä Agenda Of Swine solmi levytyssopimuksen Relapse Recordsin kanssa. Bändi tulee viemään esikoisalbuminsa äänitystyöt päätökseen joulukuussa yhdessä Zach Ohrenin avustuksella Castle Ultimate Studioiden tiloissa USA:n Oaklandissa. Kiekko on tarkoitus julkaista varhain ensi vuoden puolella RR:n kautta.
Bändin vokalistina toimiva Pete Ponitkoff perusti Agenda Of Swinen sen jälkeen kun hänen entinen musiikkiprojektinsa Benumg hajosi. Yhtyeen perustajajäseniin kuuluu myös Jeff Lenormand (kitara) ja John Gotelli (rummut), jotka laittoivat aiemman pääbändinsä, nimeltään Vulgar Pigeons, horrostilaan.
Ryhmä on keikkaillut yhdessä ainakin Phobian, Animosityn, Beneath The Massacren, Ion Dissonancen sekä Intronautin kanssa.
Bändin MySpace-sivuilta löytyy demoasteisia äänitteitä, jotka saattavat päätyä debyyttialbuminkin soittolistalle.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 47 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin agenda of swine. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Agenda Of Swine musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!