Kuva: Timo Oravakangas
Melodista metallia soittava Agonizer yrittää päästä Guinnessin ennätysten kirjaan soittamalla keikan 1400 metrin syvyydessä Pyhäsalmella sijaitsevassa kaivoksessa. Yhtye järjestää uuden albuminsa, joka kantaa nimeä "Birth / The End", julkaisujuhlan maan syövereissä turvallisuussyistä vain rajatulle yleisölle. Luolakeikan jälkeen Agonizer vaeltaa läheisen Hotelli Pyhäsalmen tiloihin, jossa musiikin mättäminen jatkuu suuremmalle yleisölle.
Jos Agonizerin kaivoskeikka onnistuu ja hyväksytään ennätysten kirjaan, yhtye on tällöin voittanut nimiinsä tittelin "Deepest Concert Underground". Pyhäsalmen kaivos on syvin koko Euroopan alueella.
Pyhäjärven kaivos on Euroopan syvin. Sieltä louhitaan sinkki- ja kuparimalmia.
Lauantaina 4.8. noustuaan Agonizer matkustaa Hotelli Pyhäsalmeen, jossa se esiintyy samana iltana suuremmalle yleisölle. Konserttiin pääsee 2 euroa maksavalla lipulla. Hotellin keikka alkaa noin klo 23:00.
Agonizer on perustettu Pyhäjärvellä vuonna 1998. Uransa aikana se on julkaissut viitisen kappaletta omakustanteisia demoja. Se on myös edustanut Suomea Wacken Open Air -metallifestarin "Metal Battle" -kilpailussa. WOA on saksalainen musiikkitapahtuma, jota vietetään Wacken-nimisellä paikkakunnalla.
Bändin uusi albumi äänitettiin Lappeenrannassa. Levy julkaistaan Spinefarm Recordsin kautta 1. päivä elokuuta.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 132 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin agonizer. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Dark metallia tekevä Soulfallen uutisoi kotisivujensa välityksellä päättäneen tarjota ilmaiseksi albuminsa nettisivuillaan. Kiekon voi ladata kokonaisuudessaan yhtyeen kotisivuilt…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Melodeathia tekevä Before the Dawn uutisoi tuovansa Nuclear Blast Recordsin avulla uuden albumin huhtikuussa. Metalliryhmä kutsuu uutta, järjestyksessä seitsemättä, albumiaan nime…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Belgian Brysselistä käsin toimiva Enthroned ilmoittaa yhteistyönsä puolalaisen Agonia Recordsin kanssa konkretisoituvan, kun yhtyeen yhdeksäs albumi julkaistaan maalis–huhtikuussa…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Re-Armed lämmittelee yhdysvaltalaista Chimairaa maalis–huhtikuun vaihteessa Keski-Euroopan klubeilla. Kiertueella yhtyeet esiintyvät muun muassa Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa.…
Turun death metal -ryhmä Torture Killer julkaisee uutta materiaalia maaliskuussa. Kalmalta löyhkäävä EP esittelee bändin uuden laulajan, vahvaäänisen Pessi Haltsosen. EP sisältää…
Saksalainen melodeathiä tekevä Suidakra julkaisi lauantaina levy-yhtiönsä AFM Recordsin avulla uuden musiikkivideon. Se on David Thelenin ohjaama "Balor" uusimmalta, maaliskuussa…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…