Metallimiehelle järeitä maihareita.

Altaria vaihtaa levy-yhtiötä, basistiakin.

Basisti vaihtoonAltarian ex-basisti Marko istuu vintillä. Miehellä siniset farkut ja musta paita. Hänellä pitkähköt tummat hiukset. Miehen takana maalaamattomia lautoja ja tukkiseinää.

Suomalainen melodista metallia soittava Altaria (www.altariamusic.com) kertoo päättäneensä erota levy-yhtiö Metal Heavenista ja käyvänsä neuvotteluja uuden levytyssopimuksen hankkimisesta. Neljännen albumin musiikkimateriaali on valmiina ja odottamassa äänittäjäänsä. Kiekko on tarkoitus julkaista tähän maailmaan kuluvan vuoden puolella.

Levy-yhtiöstä eroamisen synnyttämän tunnekuohun johdosta bändin basisti Marko Pukkila päätti erota Altariasta. Bändi etsii nyt uutta korvaavaa bassotaituria, mutta sillä välin siitä vastaa Marco Luponero, joka on aikaisemmassa metalliyhtyeessään Terrorwheel päässyt tutustumaan kyseiseen soittimeen. Mies hoitaa bändissä nyt laulajan sekä basistin virkoja.

Altaria uutisoi viime aikaistne bändiharjoitusten osoittaneen, että tämä metalliyhtye toimii nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Altaria on tiivis ja toimiva ryhmä.

Bändin tuorein albumi on “The Fallen Empire”. Se julkaistiin maaliskuussa 2006 Metal Heavenin toimesta. Yhtye julkaisi viime vuonna kokoelma-albumin, nimeltään “Divine Invitation”, joka sisältää biisejä sekä “Divinity”- että “Invitation”-albumeilta, sekä lisäksi pari aivan uutta biisiä. Levylle ympättiin myös seitsemän demoversiota aikaisemmin julkaisemattomista biiseistä. Tällä kokoelmakiekolla Altaria esitteli ensimmäistä kertaa uuden vokalistinsa Marco Luponeron laulutaitoja. “Divine Invitation” ilmestyi toukokuussa -07.

“The Fallen Empire” -albumin kappaleet:

  1. Disciples
  2. Valley of Rainbows
  3. Abyss of Twilight
  4. Frozen Hearts
  5. Crucifix
  6. Showdown
  7. The Lion
  8. Outlaw Blood
  9. Chosen One
  10. Access Denied
  11. The Dying Flame (Euroopassa julkaistu bonusraita)
  12. Metality (Japanissa julkaistu bonusraita)

Altaria on:

  • Petri Aho (kitara)
  • J-P Alanen (kitara)
  • Marco Luponero (laulu ja basso)
  • Tony Smedjebacka (rummut)
  • _Marko Pukkila (basso)-

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2504 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 144 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Metallismiehelle suositellaan:
  • Hommaile modernisti musiikkia netistä, Aina Musakaupasta.
  • CDON tarjoaa aimo annoksen metallimusiikkia toimitettuna kotiovellekin.
  • Tilaa lukemista, kuten Inferno, Rytmi, Rumba tai Episodi Popmediasta.
  • JoyBootsin katalogista löytyy kotiovelle asti toimitettuna vähän tavanomaista tylymmät maiharit.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net