Metallimusiikki.net

Amberian Dawnin uusi laulaja nimettiin

  • Julkaistiin lauantaina 22.12.2012.
  • Luettu 2788 kertaa
  • Bändit:

Sinfonista metallia tekevä Amberian Dawn uutisoi löytäneensä hyvin lahjakkaan laulajan; vokalistin taustoja omaavan Päivi "Capri" Virkkusen. Rokkilaulajan hommia studiossa ja livenä tehnyt muusikko tuo Amberian Dawnin tyyliin uudenlaista tyyliä ja tunnetta. Bändi on jo nauhoittanut vokalistinsa kanssa runsaasti uransa valittuja paloja. Noin 75 prosenttiyksikköä yhtyeen parhaista biiseistä julkaistaneen uudelleen Caprin äänellä tähditettynä. Kappaleita ehostetaan myös Mikko P. Mustosen virittäessä niiden orkestraalisia osuuksia. Hän myös miksaa uuden albumin. Levyn yksityiskohtia, kuten julkaisupäivämäärä ja kansitaide sekä biisilista paljastetaan myöhemmin.

Biisinikkari Tuomas Seppälä pitää Caprin löytämistä haaveen toteutumisena, sillä hän ja Virkkala jakavat samanlaisen musiikkimaun ja myös Amberian Dawniin tehdyt sovitukset saavat uudenlaisen hehkun. Bändi aloittaa myöhemmin uusien raitojen säveltämisen, mutta sitä ennen keskittyy kokoelma-albuminsa luomiseen.

40-vuotias Päivi "Capri" Virkkunen osallistuu kokoelma-albumilla valittujen biisien laulamiseen — kappaleita äänitettäneen uudelleen metalliryhmän kaikilta neljältä studioalbumilta. Niistä viimeisin on vuoden 2012 "Circus Black", jolla laulaa viimeistä kertaa Heidi Parviainen. Hän erosi yhtyeestä marraskuussa.

Amberian Dawn on:

  • Päivi "Capri" Virkkunen (laulu)
  • Tuomas Seppälä (kitara ja kosketinsoittimet)
  • Emil Pohjalainen (kitara)
  • Kimmo Korhonen (kitara)
  • Jukka Koskinen (basso)
  • Joonas Pykälä-aho (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.