Amon Amarth, Moonsorrow ja Insomnium esiintyvät Finnish Metal Expo -tapahtumassa.

Suomalaisen metallimusiikin esittelyyn keskittynyt Finnish Metal Expo (www.fme.fi) järjestettiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2005. Ensi vuoden puolella järjestettävä FME on järjestyksessä kolmas — FME 2007 -tapahtuman juhlapäivät ovat 16. ja 17. päivä helmikuuta. Tapahtuma järjestetään Helsingin Kaapelitehtaalla, messuale ulottuu Puristamon ja Valssaamon puolelle, joista jälkimmäinen on omistettu pelkästään “klinikoille”. Toinen klinikkalava sijaitsee Merikaapelihallin J-aulassa.

Finnish Metal Expo tarjoaa tuttuun tapaan live-musiikkia. Tällä kertaa yleisölle esiintyy mm. Amon Amarth (SWE), Brother Firetribe, Suburban Tribe, Moonsorrow, Turmion Kätilöt, Coldworker (SWE), Insomnium, Misery Inc., Before The Dawn, Cyan Velvet Project, Tacere ja April. Esiintyjälista tulee kasvamaan vielä muutamalla isomman kaliiberin yhtyeellä. Lisäksi osaamistaan ja välineitään esittelevät lukuisat muusikot kahdella eri klinikkalavalla.

Tapahtumassa on näytteilleasettajia yli viisikymmentä kappaletta. Lista näytteilleasettajista löytyy FME:n nettisivuilta.

Tapahtumaa esitellään Finnish Metal Expon suomenkielisillä nettisivuilla seuraavasti:

Perjantaina 16.2. suomalainen metallimedia palkitsee jälleen omia ja yleisönsä suosikkeja. Finnish Metal Awards -raati on nyt entistäkin arvovaltaisempi; Infernon, Imperiumi.net:in, YleX:n Metalliliiton ja Yle X3M:n Metalväktarnan lisäksi raatiin kuuluu nyt myös Miasma, Subtv:n Rautaryhmä, Radio Helsingin Takomon Jone Nikula ja Helsingin Sanomien Jussi Ahlroth. Toimituskunnat esivalitsevat kuudessa kategoriassa joukon ehdokkaita, joista kansa äänestää voittajat. Äänestys alkaa 15.12. osoitteessa www.imperiumi.net.

Pitkätukkien puuhamaaksi nimetty Finnish Metal Expo on kuluttajamessu, joka samalla kokoaa alan toimijoita Suomesta ja ulkomailta. FME:n osana järjestettävä International Metal Meeting on yksi alan merkittävimpiä kansainvälisiä kohtaamisia.

Mutta kaiken tämän lisäksi ja ohessa ja ennen kaikkea FME on hyvät bileet, joissa laulu, nauru ja riemu raikaa korkealta, kovaa ja puhtaasti.

FME:oon otetaan varaslähtö torstaina 15.2. Tavastialla, kun Euroopan-kiertueelta kotiutuva Tarot kipuaa lavalle. Lauteita lämmittää Leverage. Liput Tavastialle 12 euroa ja ennakkoon Tiketistä.
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 250 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Amon Amarth, Insomnium, Moonsorrow musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net