Amoral: keikkoja Suomessa.

Helsinkiläinen AmoralViisi Amoral-bändin jäsentä poseeraa keskellä pilvisen taivaan alla hiekassa makaavaa valkoista Volvoa. Osa miehistä nojaa autoon, yksi seisoo sen katolla. Miehillä on jokaisella yllään pääsääntöisesti mustaa vaatetusta.

Metalliryhmä Amoral (www.amoralweb.com) nimesi nettisivuillaan pitkän listan live-esiintymisiä täällä Suomen suunnalla. Yhtye keikkailee seuraavan kerran oululaisen Jalometalli Festivaalin tiloissa, jossa metallikattauksesta vastaa myös Testament sekä Rotting Christ. Amoral keikkailee kohtalaisen ahkerasti syyskuunkin aikana. Yhtyeen uuden “Reptile Ride” -nimisen albumin kunniaksi tehdään helsinkiläisen Nosturin syövereissä julkaisujuhla syyskuun 8. päivä. Keikkaputken päätyttyä Suomen suunnalla bändi siirtyy Euroopan-kiertueelle yhdessä melodista metallia mättävän Northerin ja Dronen kanssa. Eurooppaan yhtyeet lähtevät 13. lokakuuta, jolloin heidän on tarkoitus esiintyä Alankomaissa.

Amoral esiintyy Suomessa:

  • 17. elokuuta: Jalometalli Festival (Oulu)
  • 7. syyskuuta: Inferno (Tampere)
  • 8. syyskuuta: Nosturi (albumin julkaisujuhla Helsingissä)
  • 15. syyskuuta: Street Bar & Cafe (Porvoo)
  • 19. syyskuuta: Lutakko (Jyväskylä)
  • 20. syyskuuta: Henry’s Pub (Kuopio)
  • 21. syyskuuta: Rytmi-katti (Kouvola)
  • 5. lokakuuta: Nightlife (Lahti)
  • 6. lokakuuta: Bar 15 (Seinäjoki)

Amoralin uusi “Reptile Ride” -albumi julkaistaan Spikefarm Recordsin kautta 15. päivä kuluvaa kuukautta. Levy tuotettiin, äänitettiin ja miksattiin Janne Saksan avustuksella Sound Supreme Studioiden suunnalla Hämeenlinnassa. Bändin levy-yhtiönä toimiva Spikefarm Records julkaisi kesäkuussa nettisinglen, nimeltään “Leave Your Dead Behind”. Julkaisun bonuskappaleeksi laitettiin erikoinen valinta: ruotsalaisen poppibändi Pandoran kappaleesta “The Naked Sun” tehty cover-versio.

“Reptile Ride” -albumin kappaleet:

  1. Leave Your Dead Behind
  2. Nervasion
  3. Hang Me High
  4. Mute
  5. Few and Far Between
  6. Snake Skin Saddle
  7. D-Drop Bop
  8. Apocalytic Ski-Fi Fun
  9. Pusher

Yhtyeen aikaisempikin tuotanto on siirtymässä digitaaliseen muotoon, sillä vuonna 2004 ilmestynyt “Wound Creations” sekä seuraavana vuonna julkaistu “Decrowning” on julkaistu tämän vuoden toukokuussa nettimusiikkikaupoissa.

Amoral on:

  • Ben Varon (kitara)
  • Silver Ots (kitara)
  • Niko Kalliojärvi (laulu)
  • Erkki Silvennoinen (basso)
  • Juhana Karlsson (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 170 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Amoral musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net