Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Amoral: "Reptile Ride"

  • Julkaistiin keskiviikkona 28.03.2007.
  • Luettu 477 kertaa
  • Bändit:

Amoral-bändin jäsenet istuvat lavasteiden päällä. Miehiä on kuvassa yhtenä rykelmänä viisi kappaletta, joista jokaisella yllään mustat tai tummat vaatteet. Miehillä pitkät hiukset. Taustalla seinäkangas, jota on valunut myös lattialle.Kotimainen Amoral on saanut valmiiksi kolmannen albuminsa, joka kantaa nimeä "Reptile Ride", äänitystyöt hämeenlinnalaisessa Sound Supreme Studioilla. Bändi äänitti uuden pitkäsoittonsa Janne Saksan kanssa, joka tuotti, äänitti ja miksasi levyn SSS:n tiloissa. Amoral aikoo julkaista kyseisen albumin Spikefarm Recordsin kautta 15. päivä elokuussa.

"Reptile Ride" -albumin kappaleet:

  1. Leave Your Dead Behind
  2. Nervasion
  3. Hang Me High
  4. Mute
  5. Few and Far Between
  6. Snake Skin Saddle
  7. D-Drop Bop
  8. Apocalyptic Sci-Fi Fun
  9. Pusher

Albumin avausraita, "Leave Your Dead Behind", tullaan julkaisemaan kesällä Internet-singlenä. Myös musiikkivideo samaisesta kappaleesta on suunnitteilla.

Levyn Japanin-painoksen bonuskappaleeksi ja Internet-singlen kappaleeksi on valittu ruotsalaisen pop-yhtye Pandoran kappaleesta "The Naked Sun" tehty amoralmainen versio.

Sen jälkeen kun bändi keikkaili vuosien 2005 puolella Finntrollin, ja viime vuonna Dark Funeralin kanssa,
bändi on jälleen suunnittelemassa uutta kiertuetta. "Lämmityskeikkoja" on varattu kesäksi, mutta itse kiertäminen on tarkoitus aloittaa vasta ensi syksynä — levyn julkaisun jälkeen. Bändihän on keikkaillut uransa aikana Suomen lisäksi mm. Venäjällä, Japanissa ja Italiassa.

Amoral on:

  • Niko Kalliojärvi (laulu)
  • Ben Varon (kitara)
  • Silver Ots (kitara)
  • Erkki Silvennoinen (basso)
  • Juhana Karlsson (rummut)

Bändi perustettiin Varonin, Karlssonin, Otsin ja Matti Pitkäsen toimesta vuonna 2000. Pitkänen toimi bändin ensimmäisenä laulajana — mies korvattiin alunperin väliaikaisella vokalistina, josta kuitenkin tuli yhtyeen vakituinen jäsen. Amoralin alkuaikojen kokoonpanoon kuului myös Ville Sorvali (basso), joka soittaa Moonsorrow-nimisessä bändissä. Ennen kuin Sorvali oli liittynyt yhtyeen riveihin, basistin palli oli vapaana jonkin aikaa. Ensimmäisillä demoilla kuultavat bassoraidat on soittanut bändin kitaristi, Ots. Amoral julkaisi uransa alussa kaksi demoa, jotka ovat "Desolation" sekä "Other Flesh". Bändi teki myös jonkin verran keikkoja pienelle yleisölle ennen kuin pääsi julkaisemaan ensimmäisen pitkäsoittonsa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 246 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Trespassenger: Uneasy way out

    Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…

  • Nummirock 2012 — juhannuksen kattaus on…

    Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…

  • Chrome Divisionin basisti ja kitaristi v…

    Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…

  • Battleship of Pain -kilpailu Wäiskissä 3…

    H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…

  • Stam1na ja Viikate ilmiliekeissä Leppävi…

    Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…

  • Hammer Open Air 2012 päiväkohtaiset esii…

    Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…

  • Japanilainen Coffins kiertää tällä viiko…

    Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…

  • Tuska 2012 -ohjelma valmistui

    Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…

  • Tankard: "A Girl Called Cerveza"

    Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…

  • The Agonist: "Prisoners"

    Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…

  • Dew-Scented: "Icarus"

    Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…

  • Omen: "Hammer Damage"

    Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…

Muut lukevat juuri nyt