Kahden miehen kokoinen brittibändi Anaal Nathrakh uutisoi Mick Kenneyn suulla ryhtyneensä juuri kirjoittamaan uuden albumin kappalemateriaalia valmiiksi. Anaal Nathrakh haluaa seuraavan studiosoittonsa julkaistuksi ennen kuluvan vuoden päättymistä. Kenneyn kirjoittamat kappaleet tulevat olemaan seuraajia vasta muutamia kuukausia sitten ilmestyneen "In The Constellation Of The Black Widow" -albumin luomuksille. Edellisen albuminsa tyyliä Anaal Nathrakh luonnehtii armottomaksi, kieroutuneeksi ja skitsofreeniseksi. Edellisen levyn julkaisi Candlelight Records kesäkuussa. Siitä prässättiin kappalemäärältään rajoitettu vinyylipainos, jonka Feto Records toi kauppoihin. Anaal Nathrakhin väki ei ole vielä kertonut seuraavan pitkäsoiton varalle tekemiään suunnitelmia. Yhtyeen aikaisempaan tuotantoon voi tutustua sen MySpace-sivuilla.
Britannian Birminghamista käsin operoiva yhtye soitti kuluvan vuoden helmikuussa kiertueen yhdessä ruotsalaisen mustan metallin lähettilään, Mardukin, tähdittämällä Funeral Nation Tour -kiertueella. Kiertue käsitti kymmenen keikkaa Britannian ja Irlannin maaperällä. Mardukin joukot aikovat saapua 23. huhtikuuta Suomeen soittaakseen Firebox Metal Fest -festivaalissa.
Anaal Nathrakhin Mick Kenney perusti yhdessä Bleeding Through -yhtyeen Brandan Schiepattin kanssa uuden musiikkiprojektin, yhtyeen Sorrows. Idea bändiprojektin pystyyn panemisesta sikisi lokakuussa 2009. Sen ensimmäinen albumi on Kenneyn mukaan sekoitus hardcorea, black metallia, elektronista musiikkia ja raskasta riffittelyä. Sorrowsin tulevan albumin kappaleet kirjoitti ja tuotti Mick Kenney. Brandan hoitaa tässä projektissa lauluosuudet. Keikkakokoonpanoon kuuluu nykyinen Combichristin Trevor Friedrich rumpalina. Sorrows etsii levy-yhtiötä tuekseen.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 128 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin anaal nathrakh. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…