Äänittää lokakuussa
Ruotsalainen goottihenkistä metallia soittava Angel Blake tiedottaa kitaristi Marko Tervosen suulla työstävänsä tällä hetkellä viimeistä biisiä, mikä on tarkoitus sulloa yhtyeen uudelle vielä nimettömälle albumille. Kiekosta tulee seuraaja bändin debyyttialbumille "Angel Blake". Se äänitettiin ruotsalaisessa Tervosen studiossa, joka sijaitsee lähellä Trollhättania.
Uuden levyn soittolistalta löytyy pyöreät 10 biisiä. Sen jälkeen kun kaikkien biisien sanoitukset, nimet ja muut yksityiskohdat on viilattu lopulliseen muotoon, on bändin tarkoitus raahautua studiotilojen syövereihin äänittelemään kiekkoaan. Musiikkimateriaalia on luvassa 45-50 minuuttia. Albumin äänitystöiden bändi toivoo alkavan kuukauden sisällä.
Tervonen on entinen The Crown -nimisen rytmiryhmän jäsen. Hän kommentoi aikaisemmin uudesta AB-materiaalia kertomalla niiden aiheuttavan vilunväristyksiä hänelle biisejä kuunnellessaan. Mies ei tiedä miten kyseiseen ilmiöön tulisi suhtautua (sillä kyseessä on hänen itsensä luomaa musiikkia), mutta joka tapauksessa ko. aistimukset ovat totta. Samansuuntaisia väristyksiä aiheutui vuosia sitten kun hän kirjoitti kappaleet "Bow to None" sekä "In Memoriam" The Crownia varten.
Biisien musiikillista tyyliä kitaristi Tervonen kutsuu raskaaksi, nopeatempoiseksi ja lauluosuuksiltaan monipuolisemmaksi kuin edeltäjänsä. Levy sisältää eräitä erittäin aavemaisia hetkiä ja teräviä koukkuja. Hän ei halua toistaa itseään musiikkia luodessaan, vaan jatkaa kehittymistä taiteilijana ja säveltäjänä. Mies kokee uudella materiaalia kehitysaskeleita tapahtuneen.
Bändin debyyttialbumi, "Angel Blake", julkaistiin Metal Blade Recordsin kautta viime vuoden huhtikuun alussa.
Bändi perustettiin sen jälkeen kun The Crown hajosi ja suomalaista syntyperää oleva Marko Tervonen halusi aloittaa uuden musiikillisen projektin. Biisien kirjoittamisen lopettaminen ei ollut hänelle missään vaiheessa vaihtoehto, eikä hän halunnut liittyä mihinkään olemassaolevaan bändiin voidakseen olla vain "aktiivinen" muusikko. Tämän vuoksi mies ryhtyi sooloilemaan.
The Crown -bändi hajosi vuonna 2004. Sen jälkeen Tervonen perusti Angel Blaken ja samalla Johan Lindstrand (laulu) aloitti One Man Armyn sekä Undead Quartetin.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 257 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin angel blake, the crown. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…