Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Anima aloitti äänittämisen

  • Julkaistiin lauantaina 17.05.2008.
  • Luettu 175 kertaa
  • Bändit:

Anima-bändin nuori kokoonpano, johon kuuluu viisi miestä, seisoo valkoista taustaa vasten rivissä. Jokaisella hepulla lyhythihaiset bändipaidat yllään. Miesten edessä kuvankäsittelyohjelmalla fotoon lisätty Animan valkoinen logo.Extreme metallia Saksasta

Saksan Nordhausenissa asuva Anima uutisoi aloittaneensa uuden albumin nauhoittamisen Rape Of Harmonies –studiossa Triptisin kaupungissa. Äänityshommat käynnistyivät kuluvan kuukauden 11. päivä, jolloin kitara- ja bassoraitojen nauhoittamista aloiteltiin. Uuden albumin arvallaan ilmestyvän heinä-elokuussa Metal Blade Recordsin kautta, jonka kanssa Anima solmi levytyssopimuksen kuluvan vuoden keväällä.

Anima uutisoi, että uutta pitkäsoittoa aloitettiin äänittämään tuottaja Alexander Dietzin luotsaamana. Kyseinen mies soittaa Heaven Shall Burnin tiimissä. Levyn laulukuvioita aiotaan äänittää kesäkuun alussa Sebastian Reichlin seurassa — mies on tuttu hänen kytköksistään Deadlockiin.

Yhtyeen debyyttialbumia, "Souls of the Decedents" -nimistä, aloitettiin purkittamaan kesällä 2006. Levyä nauhoitettiin Saksan Ellrichissa sijaitsevan 138 Studioiden tiloissa. Kiekon valmistuttua yhtye sai levytyssopimuksen All Life Ends Recordsilta.

Seuraavan äänitteen nimeksi yhtye risti "The Daily Grind". Kiekko on mini-CD ja se laitettiin julkaistavaksi viime vuoden syksyllä. Levy sisältää viisi kappaletta, jotka äänitettiin, miksattiin ja masteroitiin Slaughter’s-studiossa ja Rape Of Harmoniesin tiloissa. Kiekkoa ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Bändi kuitenkin julkaisi pari biisiä MCD:ltä virallisilla MySpace-sivuillaan ja kiinnitti oitis Metal Blade Recordsin huomion. Yhtye allekirjoitti oitis maailmanlaajuisen julkaisusopimuksen levymerkin kanssa.

Anima on:

  • Robert Horn (laulu)
  • Justin Schüler (basso)
  • Steven Holl (kitara)
  • André Steinmann (kitara)
  • Benjamin Kühnemund (rummut)

Yhtye perustettiin kesällä 2005 nimellä Metmachines, mutta bändi päätyi vaihtamaan nimensä muotoon Today Heaven’s Dying kunnes ottivat ja vaihtoivat nimensä nykyiseen muotoon.

Anima kertoo soittaneensa lyhyen uransa aikana suhteellisen paljon keikkoja, saaden sitä myöten runsaasti keikkakokemusta.

Bändin jäsenet ovat 16-19 -vuotiaita.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 155 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt