Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Apocalyptica keikkailee

  • Julkaistiin maanantaina 14.05.2007.
  • Luettu 272 kertaa
  • Bändit:

Apocalyptica-bändin kolme sellistiä seisoo tummansinisen yötaivaan äärellä. Miesten takana yksinäinen puun ranka. Kahdella miehistä pitkät hiukset.Esiintyy Metallican kanssa

Apocalyptica julkaisi huomattavan keikka-aikataulun, joka sisältää esiintymisiä Suomen lisäksi etenkin saksassa, mutta myös mm. Espanjassa, Alankomaissa, Iso-Britanniassa ja Baltian maissa.

Yhtyeen uudella albumilla tullaan kuulemaan mm. Corey Taylorin (Slipknot, Stone Sou), Dave Lombardon (Slayer) ja Cristina Scabbian (Lacuna Coil) musisointia — he vierailevat Apocalyptican syyskuussa julkaistavalla pitkäsoitolla. Albumia töystetään tällä hetkellä Jacob Hellnerin toimesta.

Bändi sai hiljattain valmiiksi Los Angelesissa kuvaamansa musiikkivideon kappaleestaan "I’m Not Jesus". Videon ohjasi Tony Petrossian. Musiikkivideollakin käy esiintymässä (samoin kuin uudella albumilla kuultavassa biisissä) Slipknotin ja SS:n keulahahmo Corey Taylor.

Apocalyptica esiintyy:

  • 25. toukokuuta: Liquid Room (Tokio, Japani, näytös)
  • 15. heinäkuuta: Olympiastadioni (Helsinki, paikalla myös Metallica)
  • 8. lokakuuta: Riga Arena (Riika, Latvia)
  • 9. lokakuuta: UPA (Vilnius, Liettua)
  • 10. lokakuuta: Linnahall (Tallinna, Viro)
  • 11. lokakuuta: R-Beat (Turku)
  • 12. lokakuuta: Lippupalvelu (Tampere)
  • 13. lokakuuta: Sibelius Hall (Lahti)
  • 17. lokakuuta: Tavastia (Helsinki)
  • 19. lokakuuta: Arena (Tukholma, Ruotsi)
  • 20. lokakuuta: KB (Malmo, Ruotsi)
  • 21. lokakuuta: Grosse Freiheit (Hampuri, Saksa)
  • 22. lokakuuta: Jolly Joker (Braunschweig, Saksa)
  • 23. lokakuuta: Gebläsehalle (Dortmund, Saksa)
  • 24. lokakuuta: Ringlokschuppen (Bielefeld, Saksa)
  • 25. lokakuuta: Schlachthof (Wiesbaden, Saksa)
  • 27. lokakuuta: Elserhalle (Munich, Saksa)
  • 28. lokakuuta: Alterschlachthof (Dresden, Saksa)
  • 29. lokakuuta: Columbiahalle (Berliini, Saksa)
  • 30. lokakuuta: E-Werk (Cologne, Saksa)
  • 31. lokakuuta: Congresszentrum (Stuttgart, Saksa)
  • 1. marraskuuta: Haus Auensee (Leipzig, Saksa)
  • 3. marraskuuta: Club Progresja (Varsova, Puola)
  • 4. marraskuuta: Klub W-Z (Wroclaw, Puola)
  • 5. marraskuuta: Congress Centre (Praha, Tšekin tasavalta)
  • 6. marraskuuta: DK Invest (Plzeň, Tšekin tasavalta)
  • 7. marraskuuta: Petofi Csarnok (Budapest, Unkari)
  • 8. marraskuuta: Gasometer (Wien, Itävalta)
  • 9. marraskuuta: Volkhaus (Zürich, Sveits)
  • 10. marraskuuta: Rainbow (Milano, Italia)
  • 11. marraskuuta: Circolo Degli Artisti (Rooma, Italia)
  • 29. marraskuuta: Elysee Montmatre (Pariisi, Ranska)
  • 30. marraskuuta: La Phare (Toulouse, Ranska)
  • 1. joulukuuta: Sala Jam (Bergara, Espanja)
  • 3. joulukuuta: Joy (Madrid, Espanja)
  • 4. joulukuuta: Apollo (Barcelona, Espanja)
  • 7. joulukuuta: Melkweg (Amsterdam, Alankomaat)
  • 8. joulukuuta: AB (Brussels, Belgia)
  • 9. joulukuuta: Oosterpoort (Groningen, Alankomaat)
  • 10. joulukuuta: 013 (Tilburg, Alankomaat)
  • 11. joulukuuta: Mean Fiddler (Lontoo, Iso-Britannia)
  • 12. joulukuuta: Academy 3 (Manchester, Iso-Britannia)
  • 13. joulukuuta: Academy 2 (Birmingham, Iso-Britannia)
  • 14. joulukuuta: Garage (Glasgow, Iso-Britannia)

Rummuntakoja Dave Lombardo otti osaa Apocalyptican albumin äänityssessioihin viime syksynä. Tämä tapahtui siihen aikaan kun Slayer kävi vierailemassa Helsingissä "Unholy Alliance" -kiertueensa aikana.

Apocalyptica esiintyi 12. päivä kuluvaa kuukautta, eli viime lauantaina, Eurovision-laulukilpailussa. Bändi ei ottanut osaa itse kilpailuun, vaan soitti kisan välitauolla. Tapahtumaa seurasi television välityksellä miljoonia katsojia. Apocalyptican laulukilpailun harjoituksista löytyy videokuvaakin:

Apocalyptica on:

  • Paavo Lötjönen (sello)
  • Eicca Toppinen (sello)
  • Perttu Kivilaakso (sello)
  • Mikko Siren (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 280 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt