Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Arch Enemyltä "The Root Of All Evil"

  • Julkaistiin tiistaina 28.07.2009.
  • Luettu 637 kertaa
  • Bändit:

"The Root of All Evil" -kiekon kannessa yläosassa valkoisella värillä Arch Enemyn logo. Tausta on liukuvärjätty ylhäältä alas mustasta verenpunaiseksi ja kuvan keskellä on ihmisen pääkallon sivuprofiili. Kallon keskellä jonkinlainen rinkulasarja.Julkaistaan 28.9.2009

Ruotsalainen Arch Enemy raotti eilen hieman uuteen kokoelma-albumiinsa liittyviä suunnitelmia paljastamalla kiekkonsa kansitaiteen. "The Root Of All Evil" -niminen kokoelmalevy, joka tullaan julkaisemaan Euroopassa 28.9.2009, kantaa etukannessaan brasilialaisen graafikko Gustavo Sazesin luomaa kuvaa. Century Media Recordsin avulla Amerikassakin julkaistava äänite sisältää uudistettuja versioita Arch Enemyn ensimmäisiltä EP-levyiltä, nimittäin vuonna 1996 ilmestyneeltä "Black Earth" -kiekolta, vuonna 1998 ilmestyneeltä "Stigamata"-levyltä ja sitä seuranneena vuonna julkaistulta "Burning Bridges" -teokselta. Näiltä kolmelta opukselta löytyvät biisit purkitettiin uudelleen useissa eri äänityspaikoissa Ruotsin sisällä. Ne miksattiin sekä masteroitiin englantilaisen Andy Sneapin toimesta.

Arch Enemyn kolme ensimmäistä EP-levyä nauhoitettiin alunperin tiheään tahtiin muuttuvan kokoonpanon voimin. Noissa levyissä kuultiin aikoinaan vokalistina Angela Gossowin edeltäjä Johan Liivaa. Osassa päivitetyistä kappaleista kuullaan aivan uusia bassokuvioita Sharlee D’Angelon soittamana. Yhtyeessä kitaristina toimiva Michael Amott myöntää tämän "The Root Of All Evil" -projektin viemisen päätökseen vieneen varsin paljon aikaa huolimatta siitä, että kaikki kappaleet oli kirjoitettu valmiiksi jo vuosia sitten. Kitaristi selventää bändinsä nauhoitelleen biisejä useissa eri paikoissa Ruotsin rajojen sisällä. Niiden tuottajina toimi yhtye omatoimisesti rumpali Daniel Erlandssonin hoitaessa suuren osan tuottamisessa avustamisesta. Amott on syvästi mieltynyt näihin biiseihin, koska hän uskoo Arch Enemyn todella kyenneen tuomaan virttyneisiin viisuihin kaivattua uutta energiaa ja tyyliä. Erityisen kiitoksen hän ojentaa Angela Gossowille, jonka laulutyöskentelyä mies luonnehtii hämmästyttävän intensiiviseksi ja brutaaliksi. Tarkempia tietoja "The Root Of All Evil" -kiekosta tullaan paljastamaan lähiviikkojen varrella.

Bändi on lähdössä elokuun puolen välin taitteessa kiertelemään ympäri Eurooppaa. Reissun käynnistää esiintyminen Englannin Bloodstock Open Airissa 14. elokuuta. Arch Enemy on suuntaamassa tiensä myös Moskovaan, jonne pääsemistä bändi odottaa Amottin mukaan kovasti, koska siellä viime vuoden huhtikuussa soitettu esiintyminen oli "killeri". Marraskuuhun asti jatkuvalla reissulla, joka vie ruotsalaiset myös Aasiaan asti, yhtye ei tämänhetkisten suunnitelmien valossa esiinny Suomessa. Bändi nähtiin Lahdessa helmikuussa 2009 pahamaineisen Frostbite-festivaalin yhteydessä — Arch Enemy oli festivaalissa yksi niistä harvoista esiintyjistä, joiden keikka sujui suuremmitta ongelmitta.

Arch Enemy on:

  • Angela Gossow (laulu)
  • Michael Amott (kitara)
  • Christopher Amott (kitara)
  • Sharlee D’Angelo (basso)
  • Daniel Erlandsson (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 265 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Trespassenger: Uneasy way out

    Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…

  • Nummirock 2012 — juhannuksen kattaus on…

    Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…

  • Chrome Divisionin basisti ja kitaristi v…

    Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…

  • Battleship of Pain -kilpailu Wäiskissä 3…

    H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…

  • Stam1na ja Viikate ilmiliekeissä Leppävi…

    Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…

  • Hammer Open Air 2012 päiväkohtaiset esii…

    Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…

  • Japanilainen Coffins kiertää tällä viiko…

    Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…

  • Tuska 2012 -ohjelma valmistui

    Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…

  • Tankard: "A Girl Called Cerveza"

    Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…

  • The Agonist: "Prisoners"

    Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…

  • Dew-Scented: "Icarus"

    Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…

  • Omen: "Hammer Damage"

    Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…

Muut lukevat juuri nyt