Ari Koivusen uusi albumi ilmestyy 11. kesäkuuta.

Ari Koivusen (www.arikoivunen.fi) toinen albumi alkaa valmistua, ja ilmestymispäiväksi on päätetty 11. kesäkuuta. Vielä nimeämättömän albumin ensimmäinen single on nimeltään “Give Me a Reason”, ja se on tuottajakaksikko Nino Laurenteen ja Pasi Heikkilän käsialaa. Sinkku on digitaalisesti ostettavissa useimmilta kauppapaikoilta heti maanantai-aamuna 5. toukokuuta, ja ensisoittonsa se saa Radio Rockin uuden musiikin illassa.

Koivusen debyyttialbumi “Fuel For The Fire” myi yli 75 000 kappaletta. Albumi teki viime kesänä listahistoriaa pysymällä Suomen virallisen listan ykkösenä 12 viikkoa putkeen. Levy julkaistiin myös Japanissa, ja se viihtyi siellä metallilistalla pitkään. Uusi tuleva albumi on myös suunnitelmissa julkaista Japanissa — ja Koivunen bändeineen esiintyy Tokiossa kahden keikan verran toukokuun lopussa.

Ari Koivunen keikalla:

  • 25. toukokuuta 2008: Nurmirock (Nurmijärvi)
  • 29. toukokuuta 2008: The Liquid Room (Tokio, Japani)
  • 30. toukokuuta 2008: Astro Hall (Tokio, Japani)
  • 31. toukokuuta 2008: Pakkahuone (Tampere, ikärajaton)
  • 1. kesäkuuta 2008: YleX Pop (Helsinki, Kaisaniemi)
  • 6. kesäkuuta 2008: F1 Boat Grand Prix (Lahti)
  • 7. kesäkuuta 2008: Nallerock (Kuopio)
  • 13. kesäkuuta 2008: Sataman Yö (Jyväskylä)
  • 14. kesäkuuta 2008: Ideapark (Lempäälä)
  • 15. kesäkuuta 2008: Myötätuulirock (Vantaa)
  • 19. kesäkuuta 2008: RMJ 2008 (Pori)
  • 10. heinäkuuta 2008: Oluset (Iisalmi)
  • 11. heinäkuuta 2008: Rantajamit 2008 (Lohja)
  • 18. heinäkuuta 2008: Wanaja Festival (Hämeenlinna)
  • 25. heinäkuuta 2008: Tulisuudelma (Vantaa)
  • 26. heinäkuuta 2008: Twinn City Festivals (Tornio)
  • 1. elokuuta 2008: Kokkola Rock (Kokkola)
  • 2. elokuuta 2008: Sulatto´08 (Raahe)
  • 8. elokuuta 2008: Ravintola Z-One (Varkaus)
  • 9. elokuuta 2008: Night Factory (Harjavalta)
  • 15. elokuuta 2008: Virgin Oil Co. (Helsinki)

Metallimusiikki.net arveli jo huhtikuun loppuhetkillä Ari Koivusen albumin ilmestyvän kesäkuussa. Tuohon aikaan kerrottiin Koivusen tehneen viime aikoina kovasti töitä albuminsa parissa Thunderstonen joukoissa vaikuttavan tuottajan hommia tekevän Nino Laurennen kanssa maaliskuun päivistä lähtien. Albumia nauhoitettiin ja miksattiin Sonic Pump Studioiden tiloissa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2370 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 153 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Metallismiehelle suositellaan:
  • Hommaile modernisti musiikkia netistä, Aina Musakaupasta.
  • CDON tarjoaa aimo annoksen metallimusiikkia toimitettuna kotiovellekin.
  • Tilaa lukemista, kuten Inferno, Rytmi, Rumba tai Episodi Popmediasta.
  • JoyBootsin katalogista löytyy kotiovelle asti toimitettuna vähän tavanomaista tylymmät maiharit.

Metallimusiikki.net-sivuston tämänhetkinen bändisuosikki on:

Satunnaisesti noin 2370 jutun joukosta poimittu artikkeli:

Gorgoroth luhistumispisteessä.

Norjalainen Gorgoroth (www.gorgoroth.org) levittää surusanomaa, sillä bändin tulevaisuus on nyt vakavasti vaarassa päättyä tähän hetkeen. Gaahl, King ov Hell ja Infernus ovat päättäneet kukin lähteä omiin suuntiinsa. Gorgoroth on ollut olemassa kolmipäisenä metallikoneistona vuosien ajan, mutta nyt se on tullut tiensä päähän. Yhtyeen vokalisti Gaahl, joka hoitaa myös biisien sanoitusten rustaamisen, sekä basisti-säveltäjä King tulevat hoitamaan Gorgoroth-nimeä käyttämällä marraskuuksi kaavaillun Euroopan-kiertueen. Infernus ei osallistu kiertueelle, vaan hänet aiotaan korvata live-esiintymisissä.

Lue kokonaan…


Gootti.net