Trondheimin avantgarde-, gootti- ja progemetallin elementtejä musiikissaan käyttävä Atrox on saanut valmiiksi uransa viidennen studioalbumin ja antanut sille nimeksi "Binocular". Kiekko on tarkoitus julkaista metallimusiikkiin erikoistuneen Season of Mistin kautta, jonka syövereistä on aikaisemmin ulostunut mm. black metal -bändi Mayhemin mouruamista. Atrox kertoo uuden levyn vievän kuuntelijansa rajamaille progressiivisen rockin ja avantgarde metallin. "Binocular" on bändin mielestä erittäin kiinnostava levy lauluosaston ja tietokone-efektien laajan käytön tähden. Musiikki on tunnelmallista ja energistä, täynnä groovaavia sovituksia ja tarttuvia melodioita.
"Binocular" tulee olemaan bändin vuonna 2003 julkaisemalle "Orgasm"-albumille seuraaja. Yhtyeen debyytti ilmestyi kymmenisen vuotta sitten — esikoisen nimi on "Mesmerised" ja se ilmestyi vuonna 1997. Atrox uutisoi hiljattain, että se on jälleen sopinut julkaisevansa uuden levyn norjalaisen Season of Mistin kautta, jonka toimesta albumeja on aikaisemminkin tuotu ihmisten ilmoille pariin otteeseen.
Atrox luonnehtii musiikkiaan "skitsometalliksi", jota Norjan Trondheimista saapuva bändi on tarjonnut jo vuodesta 1988. Bändi toimi alkuvuosina nimellä Suffocation, mutta päätyi käyttämään nykyistä toiminimeään vuonna 1990. Uransa kahdeksan ensimmäisen vuoden aikana ryhmä sai osallistua keikkojen tekemiseen yhdessä sellaisten bändien kanssa kuin Equinox, Edge of Sanity, Conception, Witchhammer ja Godsend. Demojakin se julkaisi tasaiseen tahtiin.
Parin vuoden takaista musiikkimateriaalia voi kuunnella yhtyeen virallisten MySpace-sivuille.
Vuonna 1996 Atrox sai solmittua kaksi levytyssopimusta (Danza Ipnotican ja Head Not Foundin) kanssa). Sen jälkeen miehistö julkaisi uransa ensimmäisen 7"-kiekon, nimeltään "Silence the Echoes", Danza Ipnotican kautta. Saman vuoden päivinä yhtyeeltä ilmestyi debyyttialbumikin, jolle annettiin nimeksi "Mesmerised". Esikoinen julkaistiin vuorostaan Head Not Foundin osaavien käsien kautta. Molemmat levyt edustivat Atroxin kirjoittaman bändihistoriikin mukaan eeppistä death / doom metallia.
Vuonna 1998 bändi solmi uuden levytyssopimuksen. Tällä kertaa oli vuorossa Season of Mist. Samoihin aikoihin ryhmän sisällä tapahtui muutoksia miesmassassa. Bändi päätyi miehistönvaihdoksen jälkeen tekemään aikaisempaa melodisempaa ja kokeellisempaa musiikkimateriaalia, josta osoituksena on vuonna 1999 ilmitullut albumi "Contentum". Atrox pitää edellä mainittua studio-opusta eräänlaisena virstanpylväänä, joka edustaa sitä suuntaa, johon bändi on päättänyt lähteä talsimaan. Ennen sitä seuranneen albumin äänitystöitä bändi teki muutamia satunnaisia live-esiintymisiä.
Järjestyksessä kolmas Atroxin albumi on Season of Mistin kautta vuonna 2001 ilmestynyt "Terrestrials". Se on miehistön mukaan vähemmän sekopäinen lätty kuin mikä "Contentum" on, mutta vei orkesterin musiikillisesti korkeammalle portaalle ja toi samalla esiin progressiivisia ensihenkäyksiä yhtyeeltä, joka on niitä myöhemmin päättänyt käyttää hyvinkin ahkerasti. Sekä "Contentum" että "Terrestrials" sai bändin mukaan median huomion kiinnittymään siihen hyvin tarkasti. Albumeja ylistettiin tai parjattiin. Tämän Atrox kertoo olevan hyväkin asia, sillä rytmiryhmä pyrkii musiikissaan viemään kuuntelijoidensa musiikillisten raja-aitojensa viereen ja yrittää saada heitä samalla laajentamaan tajuntaansa kappaleidensa avulla.
Sen jälkeen kun 3. pitkäsoitto oli valmis ja julkaistu, päätti Atrox ottaa ja allekirjoittaa julkaisusopimuksen Code666-nimisen levymerkin kanssa, minkä kautta albumi "Orgasm" julkaistiin vuonna 2003. Bändi kertoo kiekon valmistuneen seuraavanlaisen reseptin mukaan:
Omalaatuinen albumi toi Atroxille parhaat levyarvostelut koko sen pitkän uran aikana. Kiekon jälkeen yhtye esiintyi keikoilla ja festivaaleissa (esimerkiksi Hole in the Skyssa ja Southern Discomfortissa) yhdessä sellaisten bändien kanssa kuin:
Yhtye solmi uusinta "Binocular"-albumiaan varten julkaisusopimuksen 12. huhtikuuta -07 Season of Mistin kanssa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 457 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin atrox. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Dark metallia tekevä Soulfallen uutisoi kotisivujensa välityksellä päättäneen tarjota ilmaiseksi albuminsa nettisivuillaan. Kiekon voi ladata kokonaisuudessaan yhtyeen kotisivuilt…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Melodeathia tekevä Before the Dawn uutisoi tuovansa Nuclear Blast Recordsin avulla uuden albumin huhtikuussa. Metalliryhmä kutsuu uutta, järjestyksessä seitsemättä, albumiaan nime…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Belgian Brysselistä käsin toimiva Enthroned ilmoittaa yhteistyönsä puolalaisen Agonia Recordsin kanssa konkretisoituvan, kun yhtyeen yhdeksäs albumi julkaistaan maalis–huhtikuussa…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Re-Armed lämmittelee yhdysvaltalaista Chimairaa maalis–huhtikuun vaihteessa Keski-Euroopan klubeilla. Kiertueella yhtyeet esiintyvät muun muassa Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa.…
Turun death metal -ryhmä Torture Killer julkaisee uutta materiaalia maaliskuussa. Kalmalta löyhkäävä EP esittelee bändin uuden laulajan, vahvaäänisen Pessi Haltsosen. EP sisältää…
Saksalainen melodeathiä tekevä Suidakra julkaisi lauantaina levy-yhtiönsä AFM Recordsin avulla uuden musiikkivideon. Se on David Thelenin ohjaama "Balor" uusimmalta, maaliskuussa…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…