Maailman rumimmaksi bändiksi itseään kehuva Aura Noir uutisoi julkaisevansa Indie Recordingsin avulla uuden albumin maaliskuussa. Se tulee olemaan tämän kolmesta muusikosta koostuvan norjalaisyhtyeen viides pitkäsoitto, ja nimeltään "Out to Die". Thrash metallia takova yhtye laittoi aikaisemmin tammikuussa ennakkotilattavaksi uusintapainoksen "Deep Tracts Of Hell" -levystään. Uudella biisimateriaalilla kyllästetty kiekko ilmestyy 23.3. Sen tuottajana toimi Aura Noir itse. Terrorizer-lehti sai kuunnella kiekon ennakkoon. Kuulemansa perusteella lehti povaa "Out to Die" -sanoman vetoavan varhaisen Slayerin ja Sodomin faneihin.
"Out to Die" -albumilla tullaan kuulemaan jälleen Rune Eriksenia kitaristina. Muusikko tunnetaan entisenä Mayhemin jäsenenä ja nykyisenä goottimetallibändi Ava Inferin jäsenenä. Muusikko on muuttanut Ava Inferin kotiseudulle Portugaliin, mutta osallistui Aura Noirin kanssa levyttämiseen reissaamalla Norjaan useaan otteeseen. Aura Noirin kaksi muuta jäsentä, Aggressor ja Apollyon, asuvat vakituisesti Norjassa. Terrorizerille antamassaan kommentissa Aggressor toivoisi ideaalitilanteen olevan sellainen, jossa jäsenet asuisivat samassa rakennuksessa ja pääsisivät harjoittelemaan soittamista päivittäin. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, mutta nykyinenkin järjestely on toiminut ihan hyvin.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 132 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin aura noir. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Rumpali Tonmi Lillman kuoli tiistaina 14. helmikuuta. H&R Productionsin julkaiseman historiikin mukaan Lillman, joka syntyi 3.6.1973, oli yksi Suomen johtavia muusikkoja ja vaikka…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
Äskettäin parhaan kansainvälisen bändin pystin brittiläisen radiokanavan Total Biker FM:n New Music Awards 2011:ssa pokannut kotimainen Wankers of the Zoo Crew hämmentää metallikan…
Oulun All Against julkaisi netissä ensimmäisen osan videopäiväkirjastaan, jossa se esittelee myöhemmin julkaistavan "Blindness"-EP:n valmistamista. Lyhyt dokumenttielokuva studiose…
Jokavuotiseen Helsinki Metal Meeting –messuun kuuluvaa Finnish Metal Expoa viettiin perjantaina ja lauantaina Puristamon sekä Merikaapelihallin tiloissa. Messussa nähtiin esiintymä…
Helsinkiläinen Payload uutisoi aikaisemmin tällä viikolla vanhan basistinsa Iikka Luhtamäen palanneen kokoonpanoon. Hän korvaa bändistä vain hieman aikaisemmin henkilökohtaisista…
Ruotsin Sabaton laittoi eilen keskiviikkona julki tietoja tulevasta "Carolus Rex" -albumistaan. Ruotsin valtakuntaa käsittelevä studioalbumi on ensimmäistä kertaa bändin uralla lu…
Järjestyksessään 26. Nummirock-festivaali juhlitaan perinteisesti yöttömän yön huumassa juhannuksena 21.–23.6.2012 Kauhajoen Nummijärvellä. Poissa asfalttiviidakoista ja kaupungeis…
Kotkalainen heavy metal -yhtye Domination Black julkaisee odotetun kolmannen pitkäsoittonsa, levyn "Dimension: Death", keskiviikkona 22. päivä helmikuuta. Yhtye on juuri julkaissu…
Kotimainen metalcorea soittava Sinking Charlie perustettiin edellisen vuoden kesäkuussa sen jälkeen kun aikaisempi bändiviritelmä oli hajonnut musiikillisten erimielisyyksien vuoks…
Antagonist Zero on porvoolainen metallibändi, joka on perustettu vuonna 2010. Nuoresta iästään huolimatta yhtye koostuu kokeneista muusikoista. Jäsenten muita bändejä ovat muun mua…
Lordi tulee juhlistamaan debyyttialbuminsa ilmestymistä tasan kymmenen vuotta sitten, ja bändin 20-vuotista uraa, tuomalla faniensa kuunneltavaksi CD-DVD:n "Scarchives Vol. 1". Ko…