Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Avatar on studiossa, taas

  • Julkaistiin perjantaina 16.02.2007.
  • Luettu 221 kertaa
  • Bändit:

Avatar-bändin jäsenet seisovat hämyisässä kuvassa kurkiauramuodostelmassa, jossa keulahahmo on etualalla ja bändin muut jäsenet viistosti hänen takanaan. Keulahahmolla pitkät vaaleat hiukset.Nuori ruotsalainen metallibändi Avatar on jälleen siirtynyt studioon äänittämään toista täyspitkää albumiaan. Albumilta leikataan single-levy, mikä julkaistaan toukokuun lopussa Gain Recordsin kautta. Singlen jälkeen on vuorossa itse albumin laskeminen irralleen — kiekko ilmestyy kauppoihin syyskuussa, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Bändin rumpali John Alfredsson kertoo, että uuden albumin biisit on valittu huolellisemmin kuin bändin debyyttialbumilla. Yhteensä 30 biisiä on valmiina, mutta niistä valittiin vain 13 uudelle albumille.

Avatar kiersi Eurooppaa viime vuoden marras-lokakuussa Evergrey-nimisen bändin seurassa. Yhtye on uransa aikana ehtinyt esiintymään myös mm. sellaisten bändien kanssa kuin Arch Enemy, Stone Sour, Dismember, Marduk ja suomalainen Impaled Nazarene.

Bändi julkaisi viime vuoden puolella esikoisalbuminsa, jonka nimi on "Thoughts of No Tomorrow". Bändin jäsenten ikäjakauma on keskiarvoltaan 19 vuotta. Media on ylistänyt bändiä kehumalla Avatarin kantavan eteenpäin maailmalla hyvin tunnettua göteborg-soundia.

"Thoughts of No Tomorrow" -albumin kappaleet:

  1. Bound To The Wall
  2. And I Bid You Farewell
  3. Last One Standing
  4. War Song
  5. The Willy
  6. My Shining Star
  7. My Lie
  8. Stranger
  9. The Skinner
  10. Sane?
  11. Slave Hive Meltdown

Avatar on:

  • Johannes Eckerström (laulu)
  • John Alfredsson (rummut)
  • Jonas Jarlsby (kitara)
  • Simon Andersson (kitara)
  • Henrik Sandelin (basso)

Avatar-bändin logo mustalla valkoista taustaa vasten. Avatar-sanan kirjaimet on muotoiltu kulmikkaiksi. "R"-kirjain on hieman kursivoitu.Bändin tarina alkaa vuodesta 2001, jolloin John Alfredsson (rummut) lyöttäytyi yhteen Christian Rimmin (laulu) seuraan. Miehet puhalsivat hengen Lost Soul -nimiseen bändiin, josta myöhemmin sikisi se Avatar, joka nyt tunnetaan. Yhtyeen kokoonpanoon värvättiin kitaristeiksi Viktor Ekström ja Daniel Johansson. Sen jälkeen oli vuorossa basistin hankkiminen, joksi valittiin John Isacsson. Tällä kokoonpanolla bändi harjoitteli jonkin aikaa, kunnes ensimmäiset ongelmat alkoivat ilmetä. John Isacsson halusi soittaa funk-musiikkia, eikä hän muutenkaan metallimusiikista tykännyt. Daniel-kitaristi taas jätti usein saapumatta bändiharjoituksiin. Eikä harjoittelukämppäkään ollut mainittavassa kunnossa. Nyt miehistö alkoi vaihtui. Danielin tilalle hankittiin nopeasti Jonas Jarlsby. Yhtye päätti kuitenkin pistää pillit pussiin Lost Soul -projektin nimissä — välittömästi sen tilalle perustettiin Avatar.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 255 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Trespassenger: Uneasy way out

    Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…

  • Nummirock 2012 — juhannuksen kattaus on…

    Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…

  • Chrome Divisionin basisti ja kitaristi v…

    Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…

  • Battleship of Pain -kilpailu Wäiskissä 3…

    H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…

  • Stam1na ja Viikate ilmiliekeissä Leppävi…

    Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…

  • Hammer Open Air 2012 päiväkohtaiset esii…

    Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…

  • Japanilainen Coffins kiertää tällä viiko…

    Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…

  • Tuska 2012 -ohjelma valmistui

    Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…

  • Tankard: "A Girl Called Cerveza"

    Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…

  • The Agonist: "Prisoners"

    Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…

  • Dew-Scented: "Icarus"

    Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…

  • Omen: "Hammer Damage"

    Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…

Muut lukevat juuri nyt