Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Avatar: "Schlacht"

  • Julkaistiin tiistaina 07.08.2007.
  • Luettu 282 kertaa
  • Bändit:

Avatar-bändin logo mustalla valkoista taustaa vasten. Avatar-sanan kirjaimet on muotoiltu kulmikkaiksi. "R"-kirjain on hieman kursivoitu.Energistä death metallia

Ruotsalainen Avatar tiedottaa nimenneensä seuraavan albuminsa ja antaneen sille jopa julkaisupäivämäärän. Yhtye kehottaakin fanejaan merkitsemään kalentereihinsa levyn laskeutuvan tähän maailmaan 24. lokakuuta. Kiekon nimi on "Schlacht" ja se julkaistaan kaikkialla Euroopassa samanaikaisesti. Kiekko sisältää multimediaa ainakin 60 minuutin minuutin edestä, bändi lupaa. Levy sisältää biisien lisäksi musiikkivideoita ja bändihaastatteluita. Avatar kertoo olevansa tien poskessa eri puolilla Eurooppaa ensi vuoden puolella, jolloin se ryhtyy keikkailemaan yhdessä kaikkivoipa Obituaryn ja Holy Moses -nimisen metalliryhmän kanssa.

Yhtye kertoo työstävänsä tällä hetkellä live-esiintymisten keikka-aikoja Ruotsin osalta, joista luvataan tiedottaa heti kun niihin on saatu varmuus.

Avatar mainitsee uuden albuminsa olevan kaikkea muuta kuin sitä tavallista messuamista. "Schlacth" on jotain uutta koko metallimaailman historiassa. Bändi vielä vitsailee, että se saa kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti "kicksejä" omasta musiikistaan. Se odottaa kiihkeästi pääsevänsä julkaisemaan seuraavan pitkäsoittonsa.

Bändi ryhtyi työstämään uutta albumiaan tämän vuoden toukokuussa. Levystä tulee seuraaja viime vuoden puolella ilmestyneelle "Thoughts of No Tomorrow" -levylle. Yhtye keikkaili loka-marraskuussa 2006 Skandinaviaa yhdessä Evergreyn kanssa. Sen jälkeen maaliskuussa 2007 Avatarin joukot rynnivät tiensä keikkapaikalta toiselle ruotsalaisen In Flamesin seurassa. Ryhmä on uransa aikana soitellut metallia sellaisten bändien kanssa kuin Arch Enemy, Stone Sour, Dismember, suomalainen Impaled Nazarene ja pirullista black metallia mättävä Marduk.

Avatarin miehistön ikäjakauma on keskiarvoltaan 19. Kyseessä on siis hyvin nuori metalliryhmä, joka on kuitenkin saanut nopeasti kerättyä ympärilleen laajan fanikunnan ja tunnettuutta median välityksellä. Media on kehunut orkesterin olevan Göteborg-tyylisen metallimusiikin uusi energinen lähettiläs.

Avatar on:

  • Johannes Eckerström (laulu)
  • Jonas Jarlsby (kitara)
  • Simon Andersson (kitara)
  • Henrik Sandelin (basso)
  • John Alfredsson (rummut)

Bändi perustettiin Ruotsissa vuonna 2001. Yhtye julkaisi ensimmäisen levynsä, mikä oli EP-kiekko "4 Reasons to Die", perustamisvuotensa aikana. Debyyttialbumi, "Thoughts of No Tomorrow", laskeutui ruttoamaan tätä maailmaa viime vuonna.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 232 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt