Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Axl Rose kiittelee fanejaan saamastaan tuesta

Kun Guns N’ Roses -keulahahmo, nyt jo 56 vuotta täyttänyt Axl Rose, sairastui kesken esiintymisen viime viikonloppuna Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pääkaupungissa, hän sai läsnä olleilta faneilta kiitosta hyvästä yrityksestä. Myöhemmin Rose päätyi sosiaalisessa mediassa hehkuttamaan bändinsä fanien olevan erityisen hyvää sakkia, ja etenkin keikkapaikan yleisön suhtautuneen tilanteeseen mitä parhaimmin. Gunnarit soitti keikan 25. marraskuuta Abu Dhabissa. Tarkoitus oli pyöräyttää tavanomainen 28 biisiä käsittävä settilista. Yhtye soitti lopulta typistetyn keikan.

Sunnuntain keikka oli viimeinen Guns N’ Rosesin Not In This Lifetime -kiertueen show. Keikka oli osa Abu Dhabi Grand Prixiä, F1-rallikilpailua. Bändi soitti Yas Islandissa, jossa sijaitsee muun muassa Ferrari World -niminen elämyspuisto. Lähistöllä sijaitsee myös muuta viihdettä, kuten pelipaikkoja, joskin netin yleistyminen ja kasinot ilman rekisteröitymistä ovat vieneet niiltä asiakkaita.

Huima kolmivuotinen kiertue sisälsi 157 illanviettoa eri puolilla maailmaa. Sen varrella yhtyeen näki livenä noin viisi miljoonaa ihmistä. Se on rahalla mitattuna maailman toiseksi eniten tuloa tahkonnut keikkaputki — vain irlantilainen rock-ryhmä U2 on uransa aikana tehnyt sitä enemmän tulosta. Guns N’ Rosesin arvioidaan ansainneen 31 kuukautta kestäneen kiertueen aikana noin 600 miljoonaa dollaria. Kyseiseen keikkakalenteriin kuului myös yksi esiintyminen täällä Suomessa. Bändi nähtiin heinäkuussa 2017 Hämeenlinnassa. Kysyntä Kantolan tapahtumapuistossa — se käsittää noin 10 hehtaarin alueen — järjestettyä konserttia varten oli niin suurta, että myynnin alkamista seuranneiden tuntien jälkeen 55 000:sta pääsylipusta yli puolet oli myyty loppuun. Kantolan tapahtumapuistossa nähdään seuraavan kerran Gunnareiden kaltainen hevariväen “ryysis” 16. heinäkuuta 2019. Silloin Kantolassa esiintyy Metallica.

Tämän vuoden viimeinen GN’R-keikka koetaan lämpimässä Yhdysvaltoihin kuuluvassa Havaijissa joulukuun toisella viikolla.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 195 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.