Ruotsalainen Baltimoore (www.baltimoore.net) kertoo joutuneensa peruuttamaan aikaisemmin lupaamansa esiintymisen Sweden Rock Festival -tapahtumassa, jota vietetään kuluvan kuukauden 6.–9. päivä Ruotsin Sölvesborgissa. Keikan peruuntumisen syyksi bändin keulahahmo Björn Lodin kertoo heikon terveydentilan, joka on miestä vaivannut viimeisen viikon ajan — tila kuitenkin parantuu hiljalleen, mutta Baltimoore ei pääse tänään keskiviikkona lavalle musisoimaan. Lodin paljastaa, että Mozkovitch tulee korvaamaan Baltimooren jättämän aukon esiintyjälistassa. Yhtye ei ole tällä hetkellä vahvistanut muita live-esiintymisiä.
Orkesteri joutui perumaan 1. päivä kesäkuuta keikan Gävlessä, sillä em. sairastelu oli tuolloinkin esiintymisen esteenä. Miesten piti musisoida Central Cornerissa.
Bändi julkaisi hiljattain DVD-R -kiekon, joka sisältää materiaalia Baltimooren viime vuoden 17. joulukuuta Tukholmassa tekemästä keikasta. Bändi esiintyi tuolloin Hard Rock Cafessa. Julkaisulla nähdään myös bändihaastattelu ryhmän jäsenistä sekä musiikkivideot kappaleista “ellaway” ja “Give Me What You’ve Got”. Bändihaastattelu on ruotsinkielinen, mutta sen mukana tulee englanninkielinen tekstitys.
Bändi perustettiin vuonna 1987, jolloin yhtyeen perustanut laulaja Björn Lodin haluttiin luomaan sooloalbumin Electra Recordsin kautta julkaistavaksi. Mies kuitenkin päätti käyttää mieluummin nimeä Baltimoore kuin omaa syntymänimeään.
Lodin muutti Ahvenanmaalle vuonna 2002, jossa hän tapasi bulgarialaissyntyisen kitaristi Nikolo Kotzevin. He liittoutuivat ja loivat yhdessä kaksi Baltimoore-albumia, jotka ovat “Double Density” ja “Thought for Food”. Musiikillisten ja henkilökohtaisten erimielisyyksien johdosta Kotzev erosi Baltimooren remmista vuonna 1994. Hän aloitti oman musiikkiprojektinsa, nimeltään Brazen Abbot.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 186 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin baltimoore. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Baltimoore musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!