Metallimusiikki.net

Battle Beastilta albumi 17. toukokuuta

  • Julkaistiin torstaina 21.03.2013.
  • Luettu 1491 kertaa
  • Bändit:

"Battle Beast" -albumin etukannessa mörököllejä piirrettyinä savunharmaata taustaa vasten. Kuvan keskellä Battle Beast -logo.Julkaistaan 17.5.2013

Viitisen vuotta sitten perustettu heviyhtye Battle Beast Helsingistä aikoo julkaista toukokuussa seuraavan studioalbuminsa. Sillä tullaan kuulemaan ensimmäistä kertaa laulajana Noora Louhimoa. Hänet kiinnitettiin Battle Beastin jäseneksi viime vuoden syyskuussa — Louhimo korvasi bändistä aikaisemmin poistuneen Nitte Valon. Yhtye kävi uuden vokalistinsa kanssa Euroopan-kiertueella Sonata Arctican tukena viime marraskuussa. Nyt vuorossa on studiossa nauhoitettu "Battle Beast" -albumi. Se ilmestyy Warner Music Finlandin ja Nuclear Blast Europen kautta 17. toukokuuta. Kiekko äänitettiin yhtyeen kotikaupungissa JKB Studioilla ja masteroitiin Finnvoxissa Mika Jussilan toimesta. Kansitaiteen toteutti Claudio Bergamini. Heviryhmän debyyttialbumi "Steel" ilmestyi huhtikuussa 2011 ja se kävi ilmestyttyään kipuamassa Suomen albumilistan 7. sijalle. Albumin antia on kuultu radiossa singlebiisien "Enter the Metal World" sekä "Show Me How to Die" muodossa.

Battle Beastin entinen laulaja erosi bändistä sähköpostitse. Hän lähetti bändille viestiä 19.8.2012, jossa teki selväksi eroavansa välittömästi halutessaan kohdistaa aikansa ja energiansa perhe-elämäänsä. Julkaisemassaan tiedotteessa yhtye kertoi tämän viestin tulleen täytenä yllätyksenä.

"Battle Beast" -albumin kappaleet:

  1. Let It Roar
  2. Out Of Control
  3. Out On The Streets
  4. Neuromancer
  5. Raven
  6. Into The Heart Of Danger
  7. Machine Revolution
  8. Golden Age
  9. Kingdom
  10. Over The Top
  11. Fight, Kill, Die
  12. Black Ninja
  13. Rain Man
  14. Shutdown (bonuskappale)

Battle Beast on:

  • Noora Louhimo (laulu)
  • Anton Kabanen (kitara ja laulu)
  • Juuso Soinio (kitara)
  • Janne Björkroth (kosketinsoittimet ja laulu)
  • Eero Sipilä (basso ja laulu)
  • Pyry Vikki (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.