Lappeenrantalainen Tolkien-tarinoita musiikiksi pukeva Battlelore on juuri paljastanut uransa viidennen studioalbumin kansitaiteen netissä. Kiekon kansikuvaa voi katsoa tästä. Albumin nimi on "The Last Alliance" ja se tullaan julkaisemaan syksyllä 2008 Napalm Recordsin kautta. Yhtye äänitti albumiaan Hämeenlinnassa sijaitsevan Sound Supreme Studioiden tiloissa tuottaja Janne Saksan seurassa. Pitkäsoiton miksaajana-masteroijana bändi käytti ruotsalaista Dan Swanöa. Battlelore ei ole vielä nimennyt "The Last Alliance" -levyn lopullista kappalelistaa, mutta se tullee sisältämään ainakin nimikkobiisin lisäksi kappaleet "Exile The Daystar", "Daughter Of The Sun", "Third Immortal" ja "Voice Of The Fallen".
Bändi on paljastanut tulevansa julkaisemaan albumista rajoitetun erikoisversion, joka varustetaan bonus-DVD:llä, johon on ahdettu bändin Metal Female Voices Fest 2007:n live-esiintymisestä tehty taltiointi.
Yhtyeen tuorein albumi, nimeltään "Evernight", julkaistiin edellisen vuoden puolella. Levy äänitettiin ja miksattiin syys-marraskuun välisenä aikana vuonna 2006 Musi Bros Studioilla Miitri Aaltosen avulla. Albumi masteroitiin Helsingin Finnvoxissa Mika Jussilan toimesta.
Battlelore-bändi käyttää tällä hetkellä keikkarumpalina Elderthronesin ja Khert-Neterin joukoista tuttua Enrico Annusta, sillä yhtyeen vakituinen rumputuliosasto Henri Vahvanen on lomalla. Vahvanen ei paukuta peltiä bändissä lainkaan kesän aikana. Fantasiametalliryhmän seuraava live-esiintyminen koetaan Kuusankosken JoenRantarockissa. JRR 2008:n esiintyjäkaartissa esiintyy Idolsin finaalista tuttu :Johanna Hämäläinen_, poprokistaan tunnettu helsinkiläistynyt Pikku Kukka, progressiivista metallia piiskaava Malpractise ja tiukkaa kitararokkia vääntävä Panadoll. Tapahtuma alkaa klo 12.30 ja päättyy kello 23.30. Bändit aloittavat tasatunnein klo 13.00:sta alkaen. Tapahtuma on pääsymaksuton ja ikärajaton.
Bändi perustettiin vuonna 1999 M. Kokkolan ja Jyri Vahvasen toimesta. Heidän luomansa ensimmäinen Battlelore-äänite oli saman vuoden sisällä ilmestynyt promo-CD "Warrior’s Tale". Kiekko ei kuitenkaan poikinut levytyssopimusta, sillä sen bändille toi vuoden 2000 puolella julkaistu "Dark Fantasy" -demo Napalm Recordsilta. Jälkimmäisellä demojulkaisulla kuullaan ensimmäistä kertaa yhtyeen naislaulajana Kaisa Joukia, Henri Vahvasta rumpalina ja kosketinsoittajana Mariaa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 314 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin battlelore. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…