Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Battlelore ryhtyi äänittämään albumia

  • Julkaistiin keskiviikkona 02.04.2008.
  • Luettu 212 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen Battlelore -bändi kertoi eilen astuneensa jälleen pitkästä aikaa studioholveihin äänittämään seuraajaa viime vuoden helmikuussa ilmestyneelle studioalbumille. Uuden albumin alustava nimi, työnimi, on "The Last Alliance". Sitä äänitetään tällä hetkellä Hämeenlinnassa sijaitsevan Sound Supreme Studioiden tiloissa tuottaja Janne Saksan seurassa. Uusi kiekko tulee olemaan jo viides pitkäsoitto Battlelorelta.

Neljän seuraavan viikon aikana yhtye aikoo äänittää kaikki uuden albumin kappaleet. Teemaltaan Keski-Maahan sijoittuva musiikkimateriaali on tarkoitus sitten miksauttaa legendaarisen Dan Swanön osaavien käsien kautta. Levyn soittolistalle tullee päätymään noin yhdeksän tai 10 kappaletta.

Musiikillisesti "The Last Alliance" tulee Battleloren mukaan olemaan suurempaa, parempaa ja eeppisempää kuin edeltäjänsä, mutta lisäksi luvassa on jonkin verran yllätyksiäkin etenkin Tomi Mykkäsen hönkimät puhtaalla laululla toteutetut kuviot. Bändi luonnehtii uusien biisien olevan kaunis kombinaatio "Sword’s Song" -levyn ja "Evernight"-kiekon antia — tyypilliset Battleloren käyttämät musiikkielementit on sulatettu keskenään uusin ja aivan odottamattomin tavoin. Yhtye on äärimmäisen iloinen ja jännittynyt päästessään nauhoittamaan uuden kiekon kappaleita. Albumista ryhmä povaa sellaista, joka ei todellakaan tuota pettymystä.

"The Last Alliance" -albumilla kuullaan ainakin kappaleet:

  • "The Last Alliance"
  • "Exile The Daystar"
  • "Daughter Of The Sun"
  • "Third Immortal"
  • "Voice Of The Fallen"

Yhtyeen uusin albumi on viime vuoden alussa ilmestynyt "Evernight". Se julkaistiin ensin Euroopassa helmikuun lopussa ja sitten Pohjois-Amerikassakin 13. maaliskuuta Napalm Recordsin levittämänä. "Evernight" on seuraaja Battleloren kolme vuotta sitten julkaisemalle "Third Age of the Sun" -lätylle. Uusimman albuminsa yhtye kävi purkittamassa MusicBros Studiossa tuottaja Miitri Aaltosen kanssa. Aaltonenhan työsti myös bändin kaksi ensimmäistä kiekkoa, eli albumit "…Where The Shadows Lie" (2002) ja "Swod’s Song" (2003).

"Evernight"-albumin kappaleet:

  1. House of Heroes
  2. Ocean’s Elysium
  3. Summon the Wolves
  4. We Are the Legions
  5. Into the New World
  6. Longing Horizon
  7. Mask of Flies
  8. The Cloak and the Dagger
  9. Beneath the Waves
  10. Doom and Oblivion (digipak-version bonuskappale)
  11. The Tale of the Downfall (digipak-version bonuskappale)

Bändi kertoo, ettei se aio ihan heti tehdä ainoatakaan live-esiintymistä, sillä albumin luominen vie kaiken huomion ja energian. Kiekkailuun on tarkoitus paneutua vasta toukokuun jälkeen. Yhtyeen edellinen keikka koettiin Saksassa Raknarök Festivalissa edellisen kuukauden lopussa. Festivaalissa esiintyi Battlelore-remmin lisäksi myös Primordial, Agalloch, Haggard, Menhir, Skyforger, Svartsot ja Sworn. Orkesteri tulee esiintymään Suomessa Sataman Yö -tapahtumassa Jyväskylässä kesäkuun 12. päivä. Ryhmä esiintyy tuolloin Amberian Dawnin, Manzanan ja Royal Truckin seurassa Rock Bar-Stagen lavalla kello 19 aikaan.

Battlelore on:

*_Kaisa Jouhki_ (laulu)
  • Tomi Mykkänen (laulu)
  • Jussi Rautio (kitarat)
  • Jyri Vahvanen (kitarat)
  • Timo Honkanen (basso)
  • Maria (kosketinsoittimet ja huilu)
  • Henri Vahvanen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 337 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Swallow the Sun: "Emerald Forest and the…

    Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Temple of the Black Moonin debyyttialbum…

    Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Suomen historian äänekkäin tiistai

    Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…

  • Korpiklaani: "Kunnia"

    Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…

  • H&R Productions julkaisi Androille strea…

    H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

Muut lukevat juuri nyt