Battlelore on monipäinen
Suomalainen Battlelore aikoo tehdä kaksikin keikkaa yhdessä Bal-Sagothin kanssa täällä Suomen maaperällä. Keikat soitetaan tammikuussa seuraavasti:
Nosturin keikalla bändien kanssa esiintyy suomalainen Avathar. Liput 15 € ja niitä voi hankkia Tiketistä ja Lippupalvelusta. Ilakointi alkaa klo 21, jolloin ovet avautuvat ja tuntia myöhemmin bändit ryhtyvät tositoimiin. Brittiläisen Bal-Sagothin ja fantasiametallia mättävän Battleloren toinen keikka on Turussa, jossa esiintyy myös kotimainen Gladenfold-yhtye. Kyseisen konsertin annista voi nautiskella 15 €:n korvausta vastaan. Piletit Levykauppa Äxästä. Ovet avautuvat Turussakin kello 21 ja musiikki alkaa tuntia myöhemmin.
Bändi työstää tällä hetkellä uutta materiaalia seuraavaa albumiaan varten, joka on oleva järjestyksessä yhtyeen viides pitkäsoitto. Kiekon on tarkoitus ilmestyä alustavien suunnitelmien mukaan ensi vuoden kesällä. Tällä hetkellä yhtye arvelee uuden kiekon kuulostavan suuremmilta, eeppisemmältä ja samalla raskaammalta — eeppiset osuukset muistuttavat ajoittain "Sword’s Song" -kiekkoa ja vastaavasti raskaammat osuudet muistuttvat "Evernight"-riekaleen tyyliä. Yhtyeen vokalisti Tomi Mykkänen on melko varma siitä etteivät bändin fanit tule pettymään kuullessaan uutta materiaalia.
Ryhmä on varmistanut aikovansa esiintyä ensi vuoden keväällä Iso-Britannian Walesissa Sin City Clubissa 23.2. Paikalla myös brittibändi Siluria. Battlelore-iskuryhmä vyöryy myös Raknarök Festival -tapahtuman lavalle Saksaan. Festivaalia vietetään maaliskuussa aikavälillä 28.–29. päivä. Kyseisen tapahtuman kaartiin kuuluu myös sellaisia bändejä kuin Agalloch, Haggard, Menhir, Skyforger, Svartsot ja Sworn.
Battleloren tuorein albumi on "Evernight". Se julkaistiin täällä Euroopassa huhtikuussa ja sitten Pohjois-Amerikassakin maaliskuun 13. päivä. Kiekko on seuraaja bändin vuonna 2005 julkaisemalle "Third Age of the Sun" -pitkäsoitolle. Uuden levyn äänitystyöt hoidettiin MusicBros Studiossa tuottaja Miitri Aaltosen seurassa, joka oli aikaisemmin työstänyt bändin kaksi ensimmäistäkin levyä. "Evernight" masteroitiin helsinkiläisen Finnvox Studioiden suunnalla.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 268 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin bal-sagoth, battlelore. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…