Tarvitaan täydennystä riveihin
Itävaltalainen extreme metal -yhtye Belphegor uutisoi tarvitsevansa jälleen kerran uuden rumpalin. Bändin edellinen pellinpaukuttaja ei syystä tai toisesta pysynyt remmissä enää siinä vaiheessa kun alkoi olla puhetta maailmankiertueesta. Nyt Belphegor etsii uutta lahjakasta rumpalia, jolla on ammattimainen asenne muusikon työhön ja joka on aidosti kiinnostunut Belphegor-bändissä soittamisesta. Yhtye pyytää asiasta kiinnostuneita henkilöitä lähettämään sähköpostia bändin nettisivuilla julkaistuun sähköpostiosoitteeseen. Yhteydenotossa tulisi olla mukana valokuvaa, mp3-näyte yms.
Bändin laulaja-kitaristi Helmuth kommentoi lisäksi, ettei edellisen rumpalin eroaminen vaikuta Belphegorin toimintaan, kiertueeseen tai suunnitelmiin. Bändin kova yhdin on valmiina mättämään metallia sinne minne haluaa. Helmuth myöntää tosin, että on ärsyttävää lähteä etsimään kerta toisensa jälkeen rumpalia. Bändin suunnitelmiin on aina kuulunut Belphegorin musiikillisen tason kehittäimnen.
Äskeisen rumpalin eroaminen ei vaikuta bändin toimintaan, sillä Helmuth ja Sigur ovat vastuussa biisien, sanoitusten ja konseptien tekemisestä. Helmuth jopa viittaa rumpaleiden nopean vaihtuvuuden mahdollistavan bändin kehittymisen sutjakasti — uusi rumpali tuo uutta näkökantaa bändiin.
Belphegor-yhtyeen musiikkivideo kappaleesta "Bluhtsturm Erotika" on laitettu nettiin katsottavaksi. Video löytyy myös Metallimusiikki.net:in musiikkivideoiden kokoelmasta. Kyseinen kappale kuullaan yhtyeen uudella albumilla, joka kantaa nimeä "Pestapokalypse VI", mikä ilmestyi Nuclear Blast Recordsin kautta viime vuoden lokakuussa, 31. päivä.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 152 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin belphegor. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…
Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…
Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…
H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…
Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…
Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…
Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…
Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…
Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…
Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…
Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…
Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…