Alkuvuodesta ympäri Suomen uuden "While The World Sleeps" -levynsä tiimoilta kiertänyt Beyond The Dream julkaisi kesän ja syksyn kiertuepäivämäärät ja paikkakunnat, sisältäen mm. Tuska-festivaalin aloitusklubin, Jyväskylä Rockin jatkoklubin ja Type O Negative -hyväntekeväisyystribuutin. Keikkailun ja aiemmin uutisoidun rumpalivaihdoksen ohessa bändi on ehtinyt kirjoittaa jopa aiempaa aktiivisemmin uutta materiaalia. Syksyn keikoilla settilistassa kuullaankin jo julkaistun materiaalin lisäksi uusi yksi tuotos nimeltään "Underneath The Veil Of Solitude". Syyskuun puolivälissä loppuvan kiertueen jälkeen bändi pitää pienen tauon keikkailussa ja keskittyy esituottamaan uutta materiaalia tulevalle levylle. Levyn äänitysvaihe on tarkoitus aloittaa alkuvuodesta 2011.
Bändi ilmoitti toukokuun alussa lähtevänsä yhdessä goottimetallibändi Gotham O.D:n kanssa Helsingin Nosturiin soittamaan tribuuttikeikan edesmenneen Type O Negativen edesmenneen vokalistin muistoksi. Hyväntekeväisyysesiintyminen soitetaan Petrus "Peter Steele" Ratajczykin muistoksi, joka poistui elävien kirjoista huhtikuun puolen välin aikaan. Tribuuttikeikalle osallistuu mainittujen yhtyeiden lisäksi mm. Throes of Dawn, Tukkanuotta, Vanguard, Dead Shape Figure ja Dark Filth Fraternity.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 144 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin beyond the dream. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…