Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Beyond The Dreamin uusi biisi julkaistu

Jyväskyläläinen Beyond The Dream julkaisi tänään 14.12. ensimmäisen MP3-singlen ensi vuoden alussa julkaistavalta "While The World Sleeps" -albumilta. Biisi nimeltä "Red Rivers" on kuultavissa yhtyeen kotisivuilla ja MySpace-profiilissa. Yhtye tarjoaa biisin sanoitukset luettavaksi nettisivuillaan. Kuunneltavaksi laitettu biisi on hieman yli viiden minuutin pituinen viisu. Uuden "While The World Sleeps" -albumin julkaisupäivä ja ennakkotilaustiedot julkistetaan yhtyeen nettisivuilla aivan lähipäivien aikana. Tuleva pitkäsoitto on seuraaja vuonna 2009 julkaistulle debyyttialbumille "The Sin Against The Sinners".

Beyond The Dream ilmoitti eilen sunnuntaina työstävänsä uutta musiikkivideota, mutta videoksi päätyvän biisin nimi on "You Are the Water. Musiikkivideo julkaistaan tammikuussa 2010. Yhtyeeltä on tähän mennessä julkaistu jo kaksi videota vuonna 2009 ja yksi viime vuonna. Uusinta musiikkivideota purkitettiin 28. ja 29. marraskuuta. Klipin kuvaustöiden aikana Anssi Tolvasen räpsimiä valokuvia voi käydä katsomassa suoraan täältä.

Aikaisemmin ryhmä paljasti aikovansa tarjota ennakkokuuntelutilaisuuden uudesta albumistaan 13. tammikuuta kotikaupungissaan Jyväskylässä sijaitsevan Bar Soolon tiloissa. Yhtye on mahdollista nähdä alla listatuissa paikoissa.

Beyond The Dream on:

  • 13. tammikuuta 2010: Bar Soolo (Jyväskylä, ennakkokuuntelutilaisuus)
  • 29. tammikuuta 2010: Pub Katse (Jyväskylä)
  • 30. tammikuuta 2010: Pub Katse (Jyväskylä)
  • 5. helmikuuta 2010: Rockin‘ Hood (Salo)
  • 10. helmikuuta 2010: YO-talo (Tampere)
  • 16. helmikuuta 2010: On the Rocks (Helsinki)
  • 20. helmikuuta 2010: Monttu (Pori)
  • 24. helmikuuta 2010: Klubi (Turku)
  • 13. maaliskuuta 2010: Dante’s Highlight (Helsinki)
  • 24. maaliskuuta 2010: Klubi (Tampere)
  • 26. maaliskuuta 2010: Redneck (Jyväskylä)
  • 27. maaliskuuta 2010: The Rock Pub (Kokkola)

Beyond The Dream on:

  • Harri Kauppinen (laulu)
  • Teemu Liekkala (kitarat)
  • Otto Närhi (kosketinsoittimet ja piano)
  • Petteri Kattainen (basso)
  • Ville Silvast (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 164 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Temple of the Black Moonin debyyttialbum…

    Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • H&R Productions julkaisi Androille strea…

    H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

Muut lukevat juuri nyt