Yhdysvaltalainen yhdeksän albumia uransa aikana julkaissut heavy metal -bändi Black Label Society aikoo tulla 10 keikkaa käsittävällä Euroopan-kiertueellaan myös Suomeen. Bändi aloittaa uuden minikiertueensa Helsingistä 22. marraskuuta ja siirtyy seuraavaksi päiväksi Tampereelle konsertoimaan. Kiertueen kliimaksi koetaan Iso-Britannian Walesissa, jossa vietetään Hard Rock Hell II -festivaalia joulukuun 5.–7. välisenä aikana. Festivaalissa esiintyy Black Label Societyn lisäksi mm. Doro, Benedictum, Gluder, Tigertailz, Thin Lizzy, Textures, Wildhearts, Orange Goblin, Viking Skull ja suomalainen Battlelore sekä Korpiklaanin joukot.
Marraskuusta joulukuun alkuun kestävä Euroopan-kiertue sisältää Black Label Societyn kitaristi-laulaja Zakk Wylde aikoo esiintyä osassa alla listatuista konserteista myös ilman bändiään. Tällä hetkellä Wylden sooloesiintymisten päivämääriä ei ole tiedossa.
Black Label Societyn keikka Kulttuuritalolla lauantaina 22. marraskuuta maksaa pääsylippujen osalta 39 euroa. Liput voi hankkia Lippupalvelusta ja Tiketistä. Tapahtuman promoottorina toimii Live Nation. Kulttuuritalon keikan alkamishetkeä ei ole vielä tiedossa. Sunnuntaina 23.11. Tampereen Pakkahuoneella koettavan keikan ikäraja on 15 vutota. Ennakkolippuja em. esiintymiseen myyvät Epe’s, SWAMP ja Lippupalvelu. Liput maksavat 37 € ja ovet avautuvat kello 19, jonka jälkeen varsinainen musisoiminen starttaa 30 minuuttia myöhemmin. Keikalla esiintyy nimeltä mainitsematon tukibändi.
Kalifornialainen BLS päätti vuosi sitten, kesäkuussa -07, katkaisseensa yhteistyösopimuksen Roadrunner Recordsin kanssa. Bändin ensimmäinen ja viimeinen ex-levymerkkinsä kanssa oli vuoden 2006 puolella ulos tullut "Shot to Hell" -albumi. Kyseinen kiekko menestyi Yhdysvalloissa erittäin kehnosti, sillä amerikkalainen fanikunta osti opusta "vain" noin 32 000 kappaletta julkaisuviikkonsa aikana. "Shot to Hell" -levyä edeltänyttä, eli maaliskuussa 2005 julkaistua, "Mafia"-albumia ostettiin USA:ssa ensimmäisen myyntiviikkonsa aikana noin 45 000 kopiota.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 246 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin black label society. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…