Metallimusiikki.net

Black Sabbath Suomeen toukokuussa.

  • Julkaistiin perjantaina 18.11.2011.
  • Luettu 1568 kertaa
  • Bändit:

Heviyhtye Black Sabbath aloittaa ensi vuoden maailmankiertueensa Venäjän Moskovasta, siirtyy sieltä Pietariin, jonka jälkeen 23. toukokuuta yhtye nähdään täällä Suomessa. Bändi esiintyy Hartwall Arenan lavalla ennen Tukholmaan siirtymistä. Pääsylippuja Black Sabbathin keikalle Helsingissä myydään Lippupisteen välityksellä. Lipunmyynti käynnistyy torstaina 24. marraskuuta kello 9 aamulla. Lippujen hinnat ovat 79/75 euroa sekä mahdolliset toimituskulut. Konsertti puolen vuoden päästä starttaa iltapäivällä kello 18.30 ovien avautuessa. Lämmittelijöiden nimiä ei ole vielä kerrottu.

Alkuperäisellä kokoonpanolla ensimmäistä kertaa 33 vuoteen soittava Black Sabbath aikoo soittaa useissa maissa, joissa se ei ole aikaisemmin konsertoinut, tai joissa se on soittanut vähemmän kuin kolme kertaa. Bändi valmistautuu nyt luomaan seuraavan studioalbuminsa kokoonpanolla, johon kuuluu laulaja Ozzy Osbourne, kitaristi Tony Iommi, basisti Geezer Butler ja rumpali Bill Ward. Kiekko julkaistaneen ensi vuoden syksyllä. Bändi pyrki edellisen kerran nauhoittamaan levyn vuonna 1998. Projekti kuitenkin keskeytyi ja yhtye kykeni julkaisemaan tuolloin vain pari uutta biisiä osana "Reunion"-konserttilevyä. Brittilehti The People povaa Black Sabbathin maailmankiertueen ja festivaalikeikkojen nettoavan muusikoille yli 117 miljoonaa euroa riihikuivaa rahaa.

Black Sabbath on:

  • Ozzy Osbourne (laulu)
  • Tony Iommi (kitara)
  • Geezer Butler (basso)
  • Bill Ward (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.