Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Blackstar Halon levyn pituus fanien käsissä?

  • Julkaistiin lauantaina 29.06.2013.
  • Luettu 1104 kertaa
  • Bändit:

Blackstar Halo -bändikuvassa mustiin pukeutuneita miehiä liekkien seassa.Kuvassa Blackstar Halo

Tamperelainen yhtye Blackstar Halo käynnistää joukkorahoituskampanjan tulevan "Siren"-levynsä tuotannon rahoittamiseksi. Erikoista kampanjassa on se, että fanit pääsevät aktiivisuudellaan vaikuttamaan tulevan kevyn kappalemäärään. Keräystavoitteen ylityttyä yhtye lupaa enimmillään kolme bonusbiisiä levylleen. "Siren" on musiikillisesti selkeä jatkumo 2010 julkaistulle "Illuminated"-albumille. Soundi on kuitenkin päivitetty, kitarat soivat alempaa, rumemmin ja kaikki missä on voitu ampua yli, on ladattu hehtaaripyssyllä. Lopullisesta viimeistelystä päättävät kuitenkin fanit lompakoillaan.

Levyn äänitykset yhtye on tehnyt itse omassa studiossaan ja miksaajaksi on valittu mm. Diablon ja Korpiklaanin julkaisuja aikaisemmin miksannut Samu Oittinen. Alustavan aikataulun mukaan "Siren" ilmestyy loppuvuodesta 2013. Indiegogo-palvelun kautta toteutettava kampanja käynnistyy 28.6. ja kampanjan kautta voi tilata ennakkoon "Siren"-levyn tai vaikka illallisen yhtyeen kanssa.

Aikaisemmin kesäkuussa Blackstar Halon promootiotyön hoitajaksi valittiin Metal Asylum Promotions ja Miika Kuusinen. Promoottori otti hoitaakseen bändin seuraavaan studioalbumiin liittyvän tiedottamisen. Yhtyeen toistaiseksi uusin levyjulkaisu on alkuvuoden 2010 "Illuminated". Se sisältää tasan 10 englanninkielistä biisiä.

Blackstar Halo on:

  • Ville Hovi (laulu)
  • Hannu Kumpula (kitara)
  • Timo Eskelinen (kitara)
  • Dino Kullberg (rummut)
  • Henri Rantanen (basso live-esiintymisissä)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 59 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.