Kuvassa Gaahl
Black metal -piirejä hämmentävän Gorgoroth-yhtyeen Gaahlin tähdittämä versio on jälleen saanut nostatettua ympärilleen mediamyrskyn keulahahmonsa Gaahlin entisen homoystävän, 20-vuotiaan Dan DeVeron , avauduttua odottamatta norjalaiselle tabloidijulkaisu Verdens Gangin nettilehdelle. Gaahlin ex-poikaystävä kertoo saaneensa suoranaisia tappouhkauksia homokammoisilta metallimusiikin faneilta sen jälkeen kun Gaahl kertoi julkisesti olevansa homoseksuaali. 20-vuotias lapsenkasvoinen muotialan agentti tilittää lehdelle hänen henkeään ja terveyttään uhatun sähköpostitse ja puhelimitse. Myös julkihomon kotiovelle on tultu kolkuttelemaan. DeVero ja Gaahl tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa viime vuoden alussa, mutta esiintyivät yhdessä julkisesti vasta joitakin kuukausia sitten. VG:lle antamassaan lausunnossa nuorukainen kertoo tulevansa hulluksi saamiensa uhkausten tähden, mutta miesten mies uskoo sen olevan se hinta, joka täytyy maksaa kun tullaan "kaapista ulos" median edessä.
33-vuotias Gaahl kertoi saksalaisen musiikkilehti Rock Hardin tuoreimmassa versiossa julkaistussa haastattelussa ensimmäistä kertaa seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan. Mies kertoi haastattelussa, ettei ollut aikaisemmin kokenut tarvetta lähteä julkisesti julistamaan pitkin maita ja mantuja seksuaalielämänsä yksityiskohdista, sillä moista toimintaa mies ei ymmärrettävistä syistä kokenut tarpeelliseksi. Hän painottaa tuntevansa niin kuin tuntee, eikä ole koskaan yrittänyt piilotella tai salata sitä.
Gaahl eli Kristian Espedal, ja Dan DeVero ovat jälkimmäisen puheiden mukaan edelleen erittäin hyvät ystävät. He loivat yhdessä aikaisemmin norjalaisen vaatemalliston naisille. Vaatemalliston nimi on Wynjo. Se on Gaahlin mukaan muinaista norjan kieltä ja se tarkoittaa muusikon mukaan onnellisuuden etsimistä. Vaatemallisto julkaistaan ensi vuoden puolella. Metallimusiikki.net kertoi Gaahlin ja DeVeron yhteisprojektista ensimmäistä kertaa 25. heinäkuuta 2008.
Pariskunnan seurustelusuhde on herättänyt maailmalla suurta kiinnostusta Gorgorothia kohtaan. Bändin taistellessa lakituvassa tavaramerkkioikeuksista Gorgoroth-nimeen, yhtyettä on suositeltu vaihtamaan nimensä muotoon Gaygoroth tai Gorgayroth, mikäli nimikiista yhtyeen kitaristi Infernusin kanssa ei ratkea odotetulla tavalla. Gorgoroth-bändi jakautui viime vuonna kahteen leiriin; Gaahlin ja Infernusin versioon. Yhtyeen sisällä ehti tapahtua aikaisemmin kuluvan vuosituhannen puolella ylitsepääsemättömiä ongelmia ensin vuonna 2004, kun Gaahl tuomittiin puolen vuoden vankeusrangaistukseen kidutuksen takia ja jälleen tammikuussa 2006, kun Infernus-kitaristi laitettiin pytyn pahnoille vuoden ajaksi raiskauksesta tuomittuna.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 220 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin gorgoroth. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Huoh.. Lieneeko tuolla väliä, mitä artisti tekee sängyssään. Naurettavat hystreeriset norjalaiset fasisti bläkkärit.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…