Kotimainen filmiryhmä Blood Ceremony Films kaipaa musiikkia uusimpaan hengentuotokseensa. Kyseessä on "Black Blooded Brides of Satan" -niminen kauhuelokuva. BCF tarvitsee 1–3 bändiä, joista yksi pääsee esiintymään livenä ja tulee näkymään kahden puolikkaan biisin verran elokuvassa. Lisäksi elokuvatuotantoyhtiö tarvitsee taustamusiikkia elokuvan muihin kohtauksiin.
Elokuvan tuotantoryhmän nettisivuilla kerrotaan ao. kauhuelokuvan juonesta seuraavasti:
Linda on hyvästä perheestä oleva opiskelija, jonka vanhemmilla on hänestä korkeat odotukset ja luovat kovia paineita menestymiseen. Liian kovat paineet ja ennakkoodotukset kuitenkin aiheuttavat kapinointia nuoressa naisessa ja ystävättärensä johdateltavana Linda ajautuu Saatanan Palvonnan synkeään maailmaan — Karismaattisen Mestarin kynsiin, Rituaaleihin, joissa totuus ja painajaiset sekoittuvat ja itsetuhon kierteeseen…
BCF tarvitsee bändejä, jotka takovat black / death metallia. Ainakin yksi saisi olla "rituaali"-blackistä. Ilkeää, paatoksellista materiaalia siis.
Filmiryhmä lupaa elokuvassa esiintyville / kuuluville bändeille kansainvälistä näkyvyyttä, sillä "Black Blooded Brides of Satan" -filmiä tullaan levittämään myös ulkomailla. On myös mahdollista päästä esiintymään leffan DVD-extroihin. Luvassa hyvää meininkiä ja keikka innostuneen yleisön edessä. (Keikassa on kyseessä silti kuvaustilanne.)
Elokuvan tekemiseen ryhtyneet bändit eivät saa varsinaista palkkaa. Leffa tehdään kengännauhabudjetilla, vaikkakin ammattitaitoisesti. Bändien musiikin tulee olla teosto- / gramex- / sopimusvapaata.
Livebändi kuvataan jo kuukauden sisällä, joten kiinnostuneiden rytmiryhmien kannattaa ottaa Blood Ceremony Filmsiin yhteyttä välittömästi! Muiden bändien osalta voidaan tehdä vielä jälkituotantoa.
Mikäli bändiäsi kiinnostaa ottaa osaa ko. projektiin, lähetä sähköpostia osoitteeseen sami(at)bloodceremony.net ja sovi demojen lähettämisestä.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 211 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…