Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Bloodbath: "The Fathomless Mastery"

  • Julkaistiin perjantaina 18.07.2008.
  • Luettu 433 kertaa
  • Bändit:

Dusty Petersonin luoma kansitaide "The Fathomless Mastery" -albumia varten. Kuva on äärimmäisen synkkä ja tummasävyinen. Ruskeasävyisessä kansikuvassa näkyy oikeassa laidassa bändin logo ja albumin nimi. Taustalla kuvassa kärsiviä mieshahmoja, jotka laihoKansitaide: Dusty Peterson

Vuodesta 2000 lähtien toiminut ruotsalainen death metal -yhtye Bloodbath kertoo julkaisevansa 6. päivä lokakuuta Peaceville Recordsin välityksellä uusimman mestariteoksensa. Kyseessä on pitkäsoitto, nimittäin 11 uudella kappaleella varustettu albumi, nimeltään "The Fathomless Mastery". Bändi on kertonut levyn musiikkia kuvaavan parhaiten toteamus "vain raivoisaa brutaaliutta". Yhtye lupaa levyn olevan murskaavinta materiaalia Bloodbathin uralla. Albumin äänitystiimiin kuuluu sama superryhmä kuin maaliskuussa ilmestyneen mini-CD:n "Unblessing the Purity" tapauksessa. "The Fathomless Mastery" on seuraaja neljä vuotta sitten ilmestyneelle "Nightmares Made Flesh " -albumille.

Bloodbath on tulossa Suomeen. Yhtye kertoi jo huhtikuun lopussa aikovansa esiintyä kesällä Pellavarock-festivaalissa 9. elokuuta. Se on ainoa keikka, jonka yhtye tekee tässä maassa lähitulevaisuudessa. Festivaalia vietetään Lammin Untulanrannassa lauantaina 9.8.2008. Festivaalissa esiintyvän Bloodbathin lisäksi paikalle on värvätty muitakin toimijoita, kuten Hateform, Sotajumala, myGRAIN, Tracedawn, Rytmihäiriö ja Korpiklaani. Pellavarockin ennakkolippujen myynti murahti käyntiin toukokuussa. Pilettejä voi tilata mm. Tiketistä ja Lippupalvelusta. Pääsylippujen hinta on ennakkoon tilattuna 22 euroa ja portilta 26 euroa. Lippujen kokonaismäärä on vain 2500 kappaletta. Bloodbath-tiimi tykittää täysilaidallisen Saksan Bad Berkassa vietettävillä Party.San Metal Open Air Festivalin metallifestivaaleilla vain päivää ennen kuin se siirtyy tänne Suomeen.

"The Fathomless Mastery" -albumin kappaleet:

  1. At The Behest Of Their Death
  2. Mock The Cross
  3. Iesous
  4. Wretched Human Mirror
  5. Treasonous
  6. Devouring The Feeble
  7. Hades Rising
  8. Slaughtering The Will To Live
  9. Earthrot
  10. Process Of Disillumination
  11. Drink From The Cup Of Heresy

Bändi julkaisi täällä Euroopassa 2. kesäkuuta CD-DVD:n "The Wacken Carnage", jka sisältää nimensä mukaisesti bändin Wacken Open Air -festivaalissa tekemän keikkataltioinnin vuodelta 2005. Taltiointi ilmestyi Yhdysvalloissa 24.6. Bloodbath-joukot kertovat halunneensa tarjota faneilleen mahdollisuuden nauttia viimeisen käyttöpäivän ohittaneesta death metal -esiintymisen taltioinnista julkaisemalla levyn Peacevillen kautta rapakon molemmille puolille. Kiekon elegantilla tavalla brutaalin kansitaiteen toteutti Travis Smith.

Bloodbath on:

  • Mikael Åkerfeldt (laulu)
  • Martin "Axe" Axenrot (rummut)
  • Anders "Blakkheim" Nyström (kitara)
  • Jonas Renkse (basso)
  • Per "Sodomizer" Eriksson (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 235 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt