Metallimusiikki.net

Bullet for My valentine jakaa nimmareita ennen keikkaa.

Neljä mustiin pukeutunutta miestä seisoo suurten kreikkalaisten pylväiden edustalla hyvin tunnelmallisessa ja värikylläisessä valokuvassa. Lattia on tummanpunainen, pylväät kivenvärisiä.Rytmiryhmä Walesista

Bullet for My Valentinen nuoremmat fanit saavat hieman lohtua, kun yhtye jakaa nimmareita Helsingin Kampin Anttilassa ensi perjantaina, 22. helmikuuta kello 17.30 alkaen. Yhtye on keikalla samana iltana loppuunmyydyllä Tavastia-klubilla, jonne on 18 vuoden ikäraja. Lippuja keikalle, soundcheckiin ja tapaamisen bändin kanssa voi vielä kuitenkin voittaa Radio Rockin kautta.

Walesilainen metalcore -yhtye Bullet for My Valentine julkaisi toisen pitkäsoittonsa, nimeltään “Scream, Aim, Fire“ 30. tammikuuta. Albumi debytoi ensimmäisellä listaviikollaan sijalla kahdeksan — ja oli samalla Suomen virallisen albumilistan korkein uutuus. Listasijoitus on yhtyeen korkein Suomessa ikinä. Albumi meni USA:ssa Billboard-albumilistalla suoraan sijalle neljä ja Japanissa ykköseksi.

“Scream, Aim, Fire” -albumi pitää sisällään Opendisc-palvelun. Opendisc antaa ostajalle mahdollisuuden saada ekslusiivisia tietoja ja uutisia Bullet For My Valentinesta. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu oli nimikkokappale “Scream, Aim, Fire” ja se jaettiin radioille edellisen vuoden puolella joulukuun alussa.

Bullet for My Valentine julkaisi debyyttialbuminsa, mille se antoi nimeksi “The Poison”, vuonna 2005. Se toi bändille niin mainetta kuin kunniaakin; albumi myi maailmanlaajuisesti lähes miljoona kappaletta. Vuonna 2006 yhtye julkaisi live-DVD:n “Live at Brixton”. Brittiläinen Kerrang! -lehti valitsi yhtyeen vuoden 2005 parhaaksi tulokkaaksi ja bändi valittiin myös vuonna 2006 ja 2007 Metal Hammer Golden God Award -gaalassa parhaaksi brittiläiseksi bändiksi.

Bändi uutisoi hiljattain julkaisseensa uuden “Disappear”-sarjakuvan. Siihen on haettu inspiraatiota bändin uudella albumilla kuultavasta samannimisestä biisistä. Etenkin kappaleen sanoitukset ovat auttaneet sarjiksen tekemisessä.

Yhtye lähtee Australian-kiertueelle toukokuussa. Keikkarupeamasta orkesteri hehkutti kuluvan kuukauden 12. päivä. Kengurumaahan kohdistettu reissu sisältää seuraavat keikka-ajat:

  • 6. toukokuuta 2008: Riverstage (Brisbane)
  • 7. toukokuuta 2008: Horden Pavilion (Sydney)
  • 8. toukokuuta 2008: Thebarton Theatre (Adelaide)
  • 10. toukokuuta 2008: Vodafone Arena (Melbourne)
  • 11. toukokuuta 2008: Metro City (Perth)
  • 12. toukokuuta 2008: Metro City (Perth)

Bullet for My Valentine on:

  • Matthew “Matt” Tuck (laulu ja kitara)
  • Michael “Padge” Paget (kitara ja taustalaulu)
  • Jason “Jay” James (basso ja taustalaulu)
  • Michael “Moose” Thomas (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.