Melodista black metallia soittava Catamenia (www.catamenia.net) uutisoi nettisivuillaan bändin tulevasta live-DVD-julkaistusta. Catamenia kertoo DVD:n nimen olevan “Bringing The Cold to Poland” ja että se julkaistaan tämän kuukauden 27. päivä Metal Mind Recordsin kautta — USA:n julkaisu tapahtuu vasta ensi vuoden tammikuun alussa. DVD sisältää mm. taltioinnin Catamenian esiintymisestä Varsovassa, cover-biisit W.A.S.P.:in kappaleesta “I Wanna Be Somebody” ja Satyriconin kappaleesta “Fuel for Hatred”. DVD:llä nähdään lisäksi runsaasti bonusmateriaalia, kuten haastattelut Riku Hopeakoskesta ja Ari Nissilästä. “Bringing The Cold to Poland” -julkaisusta painetaan vieläpä rajoitettu erikoisversio, joka sisältää DVD:n lisäksi CD-levyn (missä on em. keikalta äänitettyjä biisejä).
Demo ’95:
“Winds” (Demo ’96):
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 171 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin catamenia. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Catamenia musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!