Catamenia Sloveniaan.

Perustettu OulussaCatamenian 'Location: COLD' -albumin kansikuva, jossa näkyy kolme sutta ulvomassa täydenkuun aikaan maagisessa ympäristössä. Alaosassa keskitettynä yhtyeen logo ja albumin nimi.

Kotimainen melodista black metallia mättävä Catamenia (www.catamenia.net) varmistettiin ensi vuoden Metalcamp-festivaalin esiintyjäkaartiin. Tapahtumaa on tarkoitus viettää heinäkuun 4.–8. päivä Slovenian Tolminissa. Bändi kiertää Yhdysvaltoja marras-joulukuun ajan. Tähän mennessä USA:n kiertueen tarkka esiintymispaikkojen listaus odottaa vielä täydennystä. Catamenian kiertueeseen kuuluu konsertteja parisenkymmentä kappaletta, joita se soittaa yhdessä belgialaisen Ancient Rites -ryhmän kanssa. Reissussa kulkee mukana myös metalliryhmä Secrets She Kept.

Yhtye etsii tällä hetkellä promoottoreita erityisesti Japanin ja Aasian suunnalta.

Bändin kitaristi Riku Hopeakoski paljasti hiljattain Metalhead.ro-sivustolle, että hän on nyt työstämässä uutta Catamenian musiikkimateriaalia seuraavaa albumia varten. Yhtyeen on tarkoitus astua näillä näkymin Mastervox-studioon Helsingissä ensi vuoden alussa, jossa se ryhtyy äänittelemään pitkäsoittoaan. Kiekon on tarkoitus ilmestyä vuoden 2008 lopussa.

Catamenia julkaisi nettisivuillaan kolmiosaisen “Cataventures”-sarjan, jonka viimeinen osa ilmestyi aivan äskettäin. Kyseessä on orkesterin jäsenten Euroopan-kiertueella kokemia seikkailuja dokumentoiva videotaltiointi. Kaikki kolme videoleikettä voi katsoa bändin nettisivuilla.

Yhtyeen tuorein opus on nimeltään “Location: COLD”. Se julkaistiin elokuussa 2006 Massacre Records -levymerkin kautta. Kiekko äänitettiin, miksattiin ja masteroitiin Mastervox Studioiden syövereissä sellaisten asiantuntijoiden toimesta kuin Kakke Vähäkuopus ja Immu Ilmarinen. Albumin kansitaiteen loi Anthony Clarkson.

Catamenia on:

  • Riku Hopeakoski (kitara)
  • Ari Nissilä (kitara ja taustalaulu)
  • Olli Mustonen (laulu)
  • Mikko Nevanlahti (rummut)
  • Toni Kansanoja (basso ja taustalaulu)
  • Kakke Vähäkuopus (puhdas laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 154 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Catamenia musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Julkaisua odottaa 1 juttua

  • Colosseum: "Chapter 2: Nomquam". (Metallimusiikki)

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net