Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Celesty: "Vendetta"

  • Julkaistiin torstaina 25.12.2008.
  • Luettu 817 kertaa
  • Bändit:

Celestyn "Vendetta"-albumin etukannessa näkyy koristeellienn logo ja sen yllä bändin nimi. Kuvan alaosassa albumin nimi. Taustalla tulta, metsäistä pöpelikköä, myrskyävää taivasta ja vesiputouksia lokeroituina neljään lohkoon mainitussa järjestyksessä.Julkaistaan 11.3.2009

Seinäjokelainen power metallia soittava Celesty uutisoi uransa neljännen pitkäsoiton tulevan levykauppoihin 11. maaliskuuta 2009. Albumin nimi on yksinkertaisesti "Vendetta". Sen julkaisee kotimainen Spinefarm Records. Albumi on ensimmäinen, jonka Celesty julkaisee Spinefarmin kautta. Bändi solmi nykyisen levy-yhtiönsä kanssa yhteistyösopimuksen huhtikuussa. "Vendetta"-levyään bändi nauhoitteli kesällä. Levyn miksausvaihe käynnistyi joulukuun alussa Sami Oittisen toimesta. Celesty kertoo kiekon miksausprosessin olevan ajoittain sangen haastava tempaus, sillä hetkittäin viritettävänä on yli 300 ääniraitaa. Uuden pitkäsoiton äänimaisemaa on rikastettu orkestraalisin osuuksin — bändi käytti Tampere Filharmonian joukkojen lisäksi ammattikuoron apua. Orkestraaliset ja kuoro-osuudet sovitettiin ja tuotettiin kapellimestari Kalevi Ollin avulla. Olli on aiemmin tehnyt töitä erityisesti Suomen Kansallisoopperan kanssa.

Celestyn rumpali, Jere Luokkamäki, kertoo Kalevi Ollin kanssa tehdyn yhteistyötä keväällä. "Vendetta"-albumilla kuullaan rumpalin mukaan Celestyn kymmenvuotisen uran aikana muhinutta unelmaa, nimittäin kuoron laulua ja oikean soitinorkesterin musisoimista. Uusi albumi sisältää 11 biisiä, joista kertyy soittoaikaa muhkeat 60 minuuttia. Albumilla kuullaan vierailevina muusikkoina Vanden Plasin Stephan Lilliä ja Sonata Arctica -nimisen power metallia kilkuttavan rytmiryhmän Elias Viljasta. Myös naislaulaja Suvi-Tuuli Dietrich Escape-bändistä käy laulamassa albumilla.

Mustaa taustaa vasten seisoo metallibändi Celestyn miehistö, johon kuuluu kuusi pitkähiuksista hevimiestä. Keskimmäisenä on rumpali rumpujensa ja peltiensä takana. Kitaristit ja basisti pitävät soittimiaan hyppysissään.
Kuva: Ville Hautaluoma

"Vendetta"-albumin kappaleet:

  1. Intro
  2. Euphoric Dream
  3. Greed
  4. Like Warriors
  5. Autumn Leaves
  6. Feared by Dawn
  7. Lord (Of This Kingdom)
  8. New Sin
  9. Dark Emotions
  10. Fading Away
  11. Legacy of Hate Pt. 3
    • Candlelight
    • Shadow Land
    • Chaos and Destruction (instrumentaalinen)
    • Feelings

Celestyn levy julkaistaan 11. päivä maaliskuuta. Samaan aikaan yhtye siirtyy alla listatulle kiertueelle kotimaahan.

Celesty esiintyy:

  • 31. tammikuuta 2009: Kantri (Kauhava)
  • 18. maaliskuuta 2009: On the Rocks (Helsinki)
  • 3. huhtikuuta 2009: Monttu (Pori)
  • 10. huhtikuuta 2009: Rocktown (Hämeenlinna)

"Vendetta" tulee olemaan seuraaja 30.10.2006 ilmestyneelle "Mortal Mind Creation" -kiekolle. Edellisen albuminsa Celesty julkaisi Dockyard 1:n kautta. Celestyn vokalistina tunnettuna Antti Railio osallistui edellisen vuoden puolella järjestettyyn laulukilpailu Idolsiin bändin julkaistua "Mortal Mind Creation" -albuminsa. Railio pääsi kilpailussa semifinaaleihin saakka.

Celesty on:

  • Antti Railio (laulu)
  • Ari Katajamäki (basso)
  • Jere Luokkamäki (rummut)
  • Teemu Koskela (kitara)
  • Juha Mäenpää (kosketinsoittimet)
  • Tapani Kangas (rytmikitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 206 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt