Celtic Frost tulee Suomeen.

Mustavalkoinen promokuva Celtic Frost -bändin jäsenistä, jotka seisovat jonkinlaisessa puistossa tai kirkkopihassa. Etummaisena mies, jolla päässä musta pipu ja silmänympärykset pikimustat.Sveitsiläinen Celtic Frost (www.celticfrost.com) uutisoi nettisivuillaan uusista Euroopan alueella tehtävistä esiintymisistä. Keikkojen joukossa on myös yksi Suomen alueella tapahtuva metallimessu, missä CF käy kääntymässä. Bändi esiintyy myös Puolassa ja Belgiassa.

Bändi on aikaisemmin tiedottanut värvänneensä yhtyeen kiertuekokoonpanon kitaristiksi V. Santuran, joka soittaa saksalaisessa black metallia takovassa Dark Fortress -yhtyeessä. Celtic Frost on lisäksi maininnut aikovansa tehdä tulevalla Pohjois-Amerikan kiertueella rajoitettuja 45-minuuttisia keikkoja — bändihän soittaa USA:ssa Type O Negativen seurassa.

Celtic Frost esiintyy Euroopassa:

  • 5. kesäkuuta: Mystic Festival (Katowice, Puola)
  • 22. kesäkuuta: Graspop Festival (Dessel, Belgia)
  • 28. heinäkuuta: Qstock Festival (Oulu)

Välittömästi sen jälkeen kun bändi on saanut hoidettua Euroopan-kiertueen kunnialla loppuun, bändi suunnistaa Yhdysvaltoihin keikkailemaan TON:in kanssa. Ensimmäinen Type O Negativen ja Celtic Frostin yhteinen keikka tapahtuu 9. päivä huhtikuuta Chicagossa — viimeinen kiertueen live-esiintyminen soitetaan toukokuun 8. Baltimoressa.

Celtic Frost on:

  • Tom Gabriel Fischer (laulu, kitarat ja ohjelmointi)
  • Martin Eric Ain (basso ja laulu)
  • Franco Sesa (rummut)
  • V. Santura (keikkakitaristi)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 89 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Celtic Frost musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Julkaisua odottaa 1 juttua

  • Colosseum: "Chapter 2: Nomquam". (Metallimusiikki)

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net