Metallimusiikki.net

Children Of Bodom julkaisee "Halo of Blood" -albumin kesäkuussa

"Halo of Blood" -albumin etukannessa piirros viikatemiehestä seisomassa lumisenlla pellolla tai jäätyneen järven kannella. Kuvan yläosassa punaisella värillä Children Of Bodom -logo.Julkaistaan 7.6.2013

Children Of Bodom, yksi kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaisista metalliyhtyeistä, on juuri julkaissut 7. kesäkuuta ilmestyvän albumin nimen, biisilistan sekä kansitaiteen. "Halo Of Blood" -albumin kannen on tehnyt kuvittaja Sami Saramäki (aiemmat kannet: "Follow The Reaper", "Are You Dead Yet?" ja "Hate Crew Deathroll"). Albumi nauhoitettiin äänittäjä Mikko Karmilan sekä ruotsalaisen tuottajan ja artistin Peter Tägtgrenin kanssa, joka saapui äänityksiin tarkastamaan lauluja ja kosketinosuuksia. Albumi miksataan Finnvox Studioilla.

‘Halo Of Blood’ on Children Of Bodomin kahdeksas studioalbumi, ja uskokaa tai älkää, saimme sen silti kuulostamaan freshiltä ja uudelta pitäen samalla mukana ne elementit, jotka tekevät Children Of Bodomin soundin tunnettavaksi. Albumilta löytyy sekä nopein että hitain biisi, mitä ollaan koskaan tehty, ja sanoituksellisesti sieltä löytyy täysin uusia teemoja. ‘Halo Of Blood’ on kymmenen biisin verran aitoa pohjoismaista metallia, ja nautitpa siitä sitten kädessäsi bissetuoppi tai vesilasi, aivan varmasti viihdyt., yhtyeen keulahahmo, laulaja–kitaristi Alexi Laiho toteaa.

Yhtyeen basisti, Henkka Seppälä, kertoo kansitaiteesta: Me halusimme siihen talvista maisemaa. Se jotenkin sopii hyvin kuvastamaan albumin musiikillista sekä biisien tekovaiheiden tunnelmaa. Se voisi itse asiassa olla Bodomjärveltä, järvi jäätyneenä, ihmiset jään alla loukussa. Maisema on hyvin suomalainen. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen minkälaiseksi Sami sai luotua koko kuvituksen.

"Halo of Blood" -albumin kappaleet:

  1. Waste Of Skin
  2. Halo Of Blood
  3. Scream For Silence
  4. Transference

  5. Bodom Blue Moon (The Second Coming)
  6. The Days Are Numbered
  7. Dead Man’s Hand On You
  8. Damage Beyond Repair
  9. All Twisted
  10. One Bottle And A Knee Deep

Children Of Bodom on:

  • Alexi Laiho (laulu ja kitara)
  • Roope Latvala (kitara)
  • Henkka Seppälä (basso)
  • Janne Wirman (kosketinsoittimet)
  • Jaska Raatikainen (rummut)

"Halo Of Blood" julkaistaan 7. kesäkuuta Nuclear Blastin kautta. Pohjoismaissa ja Baltiassa albumin jakelee Sony Music. Kesäkuussa yhtye nähdään Suomessa esiintymässä Espoon Kivenlahtirockissa 7.6., Tampereen Sauna Open Airissa 8.6., Seinäjoen Provinssirockissa 15.6. ja Kauhajoella 20.–22. kesäkuuta vietettävässä Nummirockissa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.