Metallimusiikki.net

Chrome Divisionin basisti ja kitaristi vaihtuivat

Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja kitaristinsa Ricky Blackin sivuun. Basistilla ei ollut enää riittävästi aikaa bänditoimintaa varten perhe-elämänsä vuoksi. Hän ehti toimia Chrome Divisionissa vuodesta 2004 lähtien. Mies toimii edelleen biisien sanoittajana vaikkei keikoille tai studioon saavukaan. Kitaristi Ricky Black poistui aikaisemmin johtuen henkilökohtaisista syistä. Uusiksi vakituisiksi jäseniksi kiinnitettiin basisti Ogee ja soolokitaristiksi Damage Karlsen.

Chrome Divisionin uusi bassokitaristi on jo aikaisemmin osallistunut yhtyeen keikoilla soittamiseen. Sen vuoksi miehen kiinnittäminen bändin vakituiseen kalustoon tuntui luonnolliselta. Damage Karlsen on aikaisemmin Breed-bändissä soittanut kitaristi. Yhtye toivottaa molemmat muusikot tervetulleiksi yhtyeeseen. He osallistuvat seuraavan studioalbumin säveltämiseen ja biisien nauhoittamiseen. Yhtye ei ole tähän mennessä paljastanut uuden kiekkonsa yksityiskohtia. Vuonna 2004 toimintansa aloittanut norjalaisyhtye toi edellisen studioalbuminsa esiin tasan vuosi sitten. Nuclear Blastin kautta julkaistu "3rd Round Knockout" sisältää yhteensä 10 biisiä, joista soittoaikaa kertyy noin 42 minuuttia.

Chrome Division on:

  • Shady Blue (laulu)
  • Shagrath (kitara)
  • Damage Karlsen (kitara)
  • Ogee (basso)
  • Tony White (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.